Huvijahdilla Tyynellämerellä

PUERTO AYORA – BAQUERIZO MORENO, GALAPAGOS, ECUADOR

Nukuimme pitkään ja kävimme rauhallisella aamiaisella. Pakkailimme viimeiset tavarat ja kirjauduimme ulos hotellistamme kello 11. Vietimme aamupäivän nettikahvilassa erilaisia asioita hoitaen. Lounaan popsimme jälleen The Rockissa. Söin ison hampurilaisannoksen ja Tero kasvis-wrapin.

Lounaan jälkeen kävelimme Puerto Ayoran satamaan, jonka kupeessa sijaitsi kioski, josta olimme ostaneet lippumme veneeseen Santa Cruzin saarelta San Cristobalin saarelle. Olimme hyvissä ajoin paikalla. Ehdimme vielä lähettää pari postikorttia ja ostaa läheisestä supermarketista vettä mukaan parin tunnin venematkalle. Minua jännitti, koska meri näytti kaikkea muuta kuin rauhalliselta ja hän voi usein pahoin veneessä. Pahoinvointitabletti oli kuitenkin napattu jo hyvissä ajoin, joten toivon mukaan ongelmia ei tule.

Meille liput myynyt nainen keräsi odottavan joukon mukaansa. Menimme tarkastuspisteelle, jossa kaikkien saarta vaihtavien henkilöiden matkatavarat tarkastettiin. Jälleen kysyttiin, onko mukana kasvi- tai eläinkunnan tuotteita. Tarkastus oli vielä lentokentänkin tarkastusta ylimalkaisempi, mutta tulipahan tehtyä muodon vuoksi. Sen jälkeen saimme astua laivaan... tai oikeammin huvijahtiin, joka ajaa kerran päivässä Santa Cruzilta San Cristobalille. Jahti oli uusi ja hyväkuntoinen. Laukut laitettiin suojaan istuinpenkkien sisään, luukut suljettiin ja päälle heitettiin pehmusteet. Istuimme mukavasti pehmustetuilla penkeillä takaosan molemmin puolin. Matkustajia oli noin kymmenen ja miehistön jäseniä kolme.

Lähdimme hitaasti ajamaan lahdenpoukamasta kohti Tyynenmeren tyrskyjä. Katselimme raukeita merileijonia ankkuroitujen veneiden kansilla ja upeita huvipursia ja loistoristeilijöitä, jotka odottelivat seuraavan turistijoukon saapumista. Yksityisten purjeveneiden kansilla otettiin rennosti aurinkoa ilman rihmankiertämää.

Poukamasta päästyämme aallokko alkoi tuntua, vaikka veneemme halkoi merta melkoista vauhtia valtavien perämoottorien voimalla. Vieressäni istuva nainen alkoi näyttää pahoinvoivalta eikä aikaakaan, kun hän polvistui veneen peräpäähän oksentamaan yli laidan. Muut katselivat toimitusta myötätuntoisesti ja yksi miehistön jäsenistä kiiruhti ojentamaan hänelle paperia. Loppumatkan nainen pääasiassa nukkui veneen lattialla.

Meri mylläsi ja taivaanrannassa oli tummia pilviä, samoin ohittamamme Santa Cruzin yllä. Saari jäi taaksemme ja olimme tällä pienikokoisella huvijahdilla avomerellä. Keskityin tuijottamaan horisonttiin ja suojaamaan itseäni auringonsäteiltä sen pilkahdellessa pilvien takaa. Kaksi ranskalaista nuorta miestä otti aurinkoa veneen pohjalla kolmannen katsellessa maisemia. Tero luki kirjaa välittämättä keikkuvasta istuinalustastaan tuon taivaallista. Olisipa minullakin tuollaiset tasapainoelimet.

Pääsimme Santa Fen saaren suojiin, mutta se oli vain hetkellistä helpotusta. Pian porhalsimme jälleen hurjaa vauhtia ulapalle. Perässämme hyppäsi pari kertaa delfiini, mutta se lähti omille teilleen. Liekö vauhtimme ollut liian kova sen makuun. Jonkin ajan kuluttua matkanteko alkoi tuntua tylsältä, kun näkökentässä ei ollut mitään muuta kuin merta. Aurinkokin, pirulainen, paistoi juuri siihen kohtaan, missä istuin. Yritin suojautua kääntymällä toisinpäin, koska Boliviassa pyöräonnettomuudessa saamani arvet kasvoissa eivät saisi saada pahemmin aurinkoa.

Noin kahden ja puolen tunnin kuluttua alkoi horisontissa häämöttää saari. Sen oli pakko olla San Cristobal. Puksutellessamme Puerto Baquerizo Morenon satama-alueelle Teron vieressä istuva brittityttö nappasi vieressään olleen roskaämpärin ja vetäisi siihen oikein kunnon yrjöt. Viime tinkaan meni, mutta ehtipäs.

Merileijonat paistattelivat täälläkin päivää veneiden kansilla sekä laiturin portaissa. Huvijahtimme parkkeerasi laiturin viereen. Päästyämme laiturille laukkumme heiteltiin perässä. Alkoi majapaikan metsästys.

Olimme taas valinneet ensimmäisen hotellivaihtoehdon opaskirjastamme, mutta se oli täynnä. Hotellin vieressä oli toinen mukavanoloinen majapaikka, mutta emme löytäneet vastaanottoa tai henkilökuntaa mistään. Päätimme, että toinen meistä jää tavaroiden kanssa tähän ja toinen lähtee etsintäkierrokselle. Tero haluaa aina minun lähtevän, koska on sitä mieltä etten koskaan kuitenkaan ole tyytyväinen hänen valintaansa. Minä taas en halua aina ravata pitkin kyliä sopertamassa jotakin huonolla espanjallani.

Istuin kiltisti Lonely Planetia lukien oudon majapaikan pihamaalla. Aurinko alkoi hiljalleen laskea. Jonkin ajan kuluttua Tero palasi takaisin. Etsintäkierros oli ollut aika hankala, koska vain harvalla hotellilla ja muilla majapaikoilla oli minkäänlaisia kylttejä kadulla. Piti siis kysellä ja arvailla, missä mikäkin paikka mahtaa olla. Lopulta aivan sataman vierestä oli löytynyt kivanoloinen majoitus ja hinnankin Tero oli neuvotellut sopivaksi. Palasimme siis kimpsuinemme kampsuinemme takaisin ja majoituimme Suites Bellavistaan, joka myös minusta oli hyvä valinta.

Ihailimme upeaa auringonlaskua hotellimme yhteisparvekkeelta. Illan jo pimettyä lähdimme katselemaan kylää. Tarvitsimme aamupalatarvikkeita, joten ensimmäiseksi oli löydettävä paikallinen supermarket. Kysymällähän se löytyi kukkulalta pimeähkön kadun toisesta päästä. Valikoima oli suppea, mutta löysimme sentään tuoremehua, vettä ja jogurttia. Kiertelimme vielä keskustaa ympäriinsä kysellen sukellusmahdollisuuksista eri sukelluskeskuksista. Kaikissa henkilökunta oli avuliasta ja mukavantuntuista, mutta varusteet näyttivät parhaat päivänsä nähneiltä. Emme osanneet päättää, kenen kanssa haluamme lähteä sukeltamaan ja päätimme tutkia asiaa tarkemmin huomenna.