Vihdoinkin merenrannalla ja lämmin

CUSCO – LIMA – PIURA – MANCORA, PERU

Aamulla otimme taksin hotelliltamme kello 7.30 Cuscon lentokentälle, joka sijaitsee toisella puolella kaupunkia. Lentokenttä oli moderni ja toimiva. Check-inin tehtyämme maksoimme lentokenttäveron, jonka useimmissa maissa joutuu lentokentän palveluksia käyttäessään erikseen maksamaan. Maksu, kolme euroa, oli melkein naurettavan pieni aiheuttamaansa byrokratiaan nähden ja mahdollista suorittaa ainoastaan käteisellä. Shoppailimme Terolle punaisen Peru t-paidan ja vähän matkaevästä odotellessamme lennon lähtöä.

Lento Cuscosta Limaan sujui mukavasti upeita vuoristomaisemia ihaillen. Välillä on hauska katsella maata ilmasta käsin. Saa vähän erilaista perspektiiviä ja näkee maiseman hyvin erilaisena kuin jos kulkisi samoissa maisemissa bussilla.

Liman lentokentällä olimme hieman hämmentyneitä, kun transfer-opasteet johtivat meidät pitkälle rivistölle lentokenttäveron maksuluukkuja. Cuscossa meille oli erityisesti painotettu, että Limassa ei ole tarpeen maksaa lentokenttäveroa, kun kyseessä on vain koneenvaihto. Onneksi luukuille ei ollut kovin pitkää jonoa, joten menimme kysymään neuvoa sieltä. Virkailija ihmetteli, miksemme olleet menneet transfer-tiskille, joka sijaitsi ennen maksuluukkuja. Emme olleet huomanneet moista tiskiä, joten palasimme takaisin.

Emme löytäneet tiskiä kysymättä sittenkään. Kyseessä oli aulassa oleva kirjoituspöytä, jonka takana istui vartijanoloinen henkilö. Näytimme hänelle transfer-lippujamme, jonka jälkeen hän ohjasi meidät takanaan olevasta “varastonovesta” lentojen lähtöaulaan. Missään ei ollut mitään kylttiä, että transfer-asiakkaiden kuuluisi kulkea tästä.

Kulutimme jälleen aikaa shoppaillen lentokentän hienoissa liikkeissä löytämättä kuitenkaan mitään ostettavaa. Yhdessä taidemyymälässä ihastelimme taidokkaasti käsintehtyjä figuuritaideteoksia, joissa erikokoisiin laatikoihin oli luotu Retablos-miniatyyrimaailmoja esimerkiksi hedelmätorilta tai ruuhkaiselta kadulta. Kaikenlaisilta markkinoilta löytyy vastaavanlaisia, mutta laatu oli kentällä ihan toista luokkaa; samoin hinta.

Lento Limasta Piuraan Perun pohjoisosaan sujui ongelmitta. Lentokentältä otimme taksin linja-autojen lähtöpaikalle, jossa innokkaat minibussikauppiaat hyökkäsivät kimppuumme. Seuraavat minibussit olivat lähdössä vasta noin tunnin kuluttua, joten menimme tien toiselle puolelle tutustumaan isompien bussiyhtiöiden tarjontaan. Päädyimme ostamaan liput yhteen niistä, joka lähti puolen tunnin kuluttua tasan kello 15. Ostettuamme 3,5 euron arvoiset bussiliput piipahdimme vielä lähikioskilla hakemassa vettä ja yo-mostit eli juotavat jogurtit. Matka kestäisi 2,5 tuntia emmekä olleet koko päivänä syöneet kunnolla mitään.

Bussissa oli tuhottoman kuuma erityisesti ennen sen lähtöä. Ajettaessa hieman helpotti, kun luonnollinen (=ikkunat auki) ilmastointi alkoi toimia. Maisemat muistuttivat tasaisuudellaan jonkin verran Argentiinan Patagoniaa, mutta olivat onneksi hieman vaihtelevammat. Matkan varrella näkyi tasaisin väliajoin pieniä öljypumppuja. Vähän yli kaksi tuntia matkattuamme aloimme miettiä, mikäköhän pikkukylistä mahtaa olla kohteenamme oleva Mancora. Bussin pysähdellessä kukaan ei sanonut, missä ollaan eikä ympäristöstäkään voinut päätellä mitään. Kysyttyämme saimme kuulla, että ihan vielä ei olla perillä.

Juuri ennen Mancoraa bussi nousi kukkuloille, joilta aukeni hienot näköalat laaksoihin ja pian myös merelle. Tien laidalla näkyi paikka paikoin pieniä alttareita merkkinä siitä, että paikalla on sattunut joskus ihmishenkiä vaatinut onnettomuus. Näitä kutsutaan paikallisiksi nopeusrajoitteiksi. Etelä-Amerikassa näkee aika harvoin kylttejä nopeusrajoituksista ja vaikka näkisikin, kukaan ei noudata niitä. Ilmeisesti kuolemaa kuvastavat alttarit tehoavat paikallisiin hurjastelijoihin paremmin.

Mancoran kylä sijaitsee aivan merenrannalla. Sen läpi kulkee PanAmericanan valtatie. Bussimme pysähtyi aivan kylän keskelle, josta nappasimme autoriksan etukäteen varaamallemme Casa de Playa -hotellille. Hotelli sijaitsi aivan hiekkarannan tuntumassa parin kilometrin päässä Mancoran keskustasta ja vastasi kerrankin tasoltaan sen nettisivuilta saamaamme kuvaa. Yritimme tinkiä huoneen hinnasta, koska olimme jäämässä vähintään kolmeksi yöksi, mutta virkailijalla ei ollut lupaa laskea hintaa. Maksoimme ensimmäisen yön ja sovimme jatkavamme hintakeskustelua aamulla.

Oli upeaa olla pitkästä aikaa merenpinnan tasolla ja nauttia trooppisesta lämmöstä. Olimmehan viimeiset kuukaudet viettäneet lähes jatkuvasti Andien vuoristossa. Istuimme parvekkeemme riippumatossa palmujen lehvästöjen hulmutessa alapuolellamme ja auringon laskiessa horisonttiin. Kalastajaveneet palailivat takaisin satamaan. Pelikaanit ja fregattilinnut lensivät auringonkultaaman meren yllä. Ja Tyynenmeren aallot löivät kohisten rantaan.

Auringon painuttua mailleen menimme hotellimme ravintolaan illalliselle. Olikin jo hirmuinen nälkä, kun koko päivä oli reissattu pelkkien välipalojen voimalla. Vaikka hotellissamme ei ollut paljonkaan asiakkaita, ruoka valmistui keittiössä nopeasti. Söimme curry-kalaa ja nautimme valkoviiniä palanpainikkeeksi.

Video: Upea auringonlasku rannalla