Upea junamatka ja inka-museo

CUSCO – AGUAS CALIENTES, PERU

Juna kohti Aguas Calientesia lähti kello 6.50 aamulla, joten heräsimme jo viideltä. Otimme taksin hotelliltamme Cuscon rautatieasemalle kuudelta. Söimme aamiaissämpylät kokateen kera asemalla, koska emme päässeet samantien junaan. Meillä oli paikkaliput PeruRailin niin sanottuun Backpacker-junaan. Muut vaihtoehdot olisivat olleet Vistadome, jossa on isommat ikkunat kuin Backpacker-junassa ja paremmat tarjoilut sekä Hiram Bingham -luksusjuna, jossa saa gourmet-tarjoilujen lisäksi nautiskella erilaisista esityksistä matkan aikana. Juna on saanut nimensä Machu Picchun raunioiden löytäjän mukaan.

Päästyämme paikoillemme Merja huomasi unohtaneensa matkavihkisormuksensa hotellillemme. Se oli ilmeisesti aamuhässäkässä hautautunut sänkyyn tai pudonnut lattialle, koska Tero oli siirtänyt sen pois pöydältä. Tero lupasi soittaa hotellille ja kysyä sormusta, kunhan pääsisimme määränpäähämme.

Juna lähti suurinpiirtein ajallaan, mutta alkumatka oli varsin mielenkiintoinen. Juna nimittäin junnasi melkein tunnin verran edestakaisin Cuscon kaupungissa, jotta se pääsi nousemaan vuorenrinnettä yhä ylemmäs. Pääsimme ihastelemaan kaupunkia ylhäältä päin ja näimme, kuinka Cuscon laitakaupungilla asusteltiin. Juna kulki aivan paikallisten asukkaiden pihojen vierestä ja pieniä kujia talojen välissä.

Lopulta pääsimme varsinaisesti matkaan kohti Aguas Calientesia. Eteemme avautui vehreitä laaksoja viljelyalueineen. Pian juna kiemurteli upeassa jokilaaksossa korkealle kohoavien vuorien välissä. Rata noudatteli joenrantaa. Meillä oli hyvin tilaa, koska vastakkaisilla paikoilla ei istunut kukaan. Nautiskelimme maisemista ja lokoisista oloista sekä siitä, että kerrankin saimme matkustaa junalla eikä bussilla. Etelä-Amerikassa on äärimmäisen vähän junia. Vaunun perällä oli pieni kahvila, josta ostimme kokateetä evääksi hankkimiemme Sublime-suklaiden kyytipojaksi.

Matkan puolivälissä pysähdyimme hieman pidemmäksi aikaa Ollantaytamboon, josta mukaan nousi lisää matkustajia ja kaupustelijat piirittivät junaa. Osa matkailijoista nimittäin ottaa bussin Ollantaytamboon ja vaihtaa vasta siinä junaan. Tämä on vähän edullisempi ja nopeampi vaihtoehto siirtyä Cuscosta Aguas Calientesiin. Ollantaytambon ja Aguas Calientesin välillä myös kulkee enemmän junia kuin Cuscosta asti. Samalla voi käydä ihmettelemässä ns. Pyhän Laakson inkaraunioita.

Matka jatkui kuvankauniissa maisemissa, kunnes yllättäen juna pysähtyi mielestämme keskelle “ei mitään”. Junan takapäästä alkoi ikkunamme ohi kulkea kantajia isoine kantamuksineen. Hetken pähkäiltyämme ja maisemaa tarkemmin tutkailtuamme tajusimme, että tästä kohdasta lähdetään vaeltamaan kuuluisaa ja erittäin suosittua Inka Trailia. Jotta kyseisen kolmen päivän vaellusreitin pääsee kävelemään, pitää varaus tehdä puolta vuotta aikaisemmin. Meidän matkasuunnittelumme on sen verran “ad hoc” -tyylistä, että olisi ahdistavaa tehdä pysyvää varausta niin aikaisin. Inka Trailin vaeltaneet ystävämme ovat kokemustaan vuolaasti kehuneet, mutta sanoneet myös sen olevan raskas.

Vähän ennen kello 11 saavuimme Aguas Calientesiin, joka oli kyseisen junan ja raiteidenkin pääteasema. Asemalla meitä vastassa oli hotellimme edustaja oikein nimikyltin kera. Aguas Calientesissa ei ole autoja, joten kävelimme hänen perässään muutama sata metriä hotellillemme. Olimme erittäin tyytyväisiä huoneeseemme, vaikka näköalassa olikin vähän toivomisen varaa. Hotellin ystävällinen vastaanottovirkailija soitti Cuscon majapaikkaamme ja selvitteli kadonneen sormuksen arvoitusta. Cuscossa luvattiin etsiä sormusta ja soittaa takaisin.

Lähdimme tutustumaan kaupunkiin, joka sijaitsee kahden joen yhtymäkohdassa korkeiden vuorien ympäröimässä pienessä laaksossa. Kaupungissa on yksi pääkatu, jonka varrella sijaitsevat lähes kaikki ravintolat ja hotellit. Oma hotellimme oli vähän syrjemmässä, mutta kaikkialle on näin pienessä paikassa lyhyt matka. Pääkadulla ruokapaikkaa etsiessämme törmäsimme kahteen suomalaiseen. Heistä toinen opiskeli Chilessä ja he olivat tulleet lomailemaan pariksi viikoksi Peruun.

Valitsimme umpimähkään yhden ravintoloista, koska siellä oli tarjolla edullinen lounasmenu. Söimme molemmat taimenta. Ruokajuomatkin kuuluivat hintaan, joka oli kolme euroa henkilöltä. Jos tämä reissu muuten onkin kallis, niin ruoka ei sitä näytä olevan. Ilmeisesti ravintoloiden kilpailu kaupungissa on äärimmäisen kovaa, kun kaikki elävät turismista.

Syötyämme lähdimme päiväkävelylle Inka-museoon tai oikeammin Museo de Sitio Manuel Chavez Balloniin. Opaskirjamme mukaan sinne piti päästä ilmaiseksi Machu Picchun pääsylipuilla, joita emme olleet vielä saaneet matkatoimistoltamme. Kysyimme kuitenkin asiaa turisti-infosta, josta kerrottiin ettei pääsylipuilla enää pääse museoon. Niinpä ei haitannut, ettei meillä ollut lippuja.

Museolle oli matkaa Aguas Calientesin keskustasta noin kolme kilometriä. Kaupungissa ei ole muita busseja kuin ne, jotka vievät turisteja Machu Picchulle, eivätkä ne ota muita matkustajia. Kävely oli ainoa mahdollisuus päästä museolle. Meillä oli hyvin aikaa, joten kävelimme mielellämme. Machu Picchulle johtava hiekkatie kulki korkeiden vuorten muodostamassa kapeassa laaksossa joenrannassa. Sää oli mitä parhain.

Ylitimme joen siltaa pitkin ja seurasimme museon opasteita metsän siimekseen. Museon pihamaalla ylläpidettiin orkidea-puutarhaa, mutta valitettavasti vuodenaika ei ollut otollinen orkideoiden ihailuun. Emme nähneet yhtään kukkaa koko puutarhassa.

Olimme lähes ainoat asiakkaat Inka-museossa, jonne maksoimme viisi euroa sisäänpääsystä. Hinta oli aika kallis siihen nähden, että museo oli pieni ja suppea eikä tuonut ainakaan meille merkittävästi uutta tietoa inka-kulttuurista. Tilat ja näyttely tosin olivat uudet ja hienot. Näyttely kertoi havainnollisesti inkojen rakennustekniikasta. Mielenkiintoisimpana yksityiskohtana oli poikkileikkaus Machu Picchun terassiportaista ja selitys siitä, miten ne on rakennettu. Machu Picchua esiteltiin myös multimedia-esityksellä, joka oli tietosisällöltään mitätön.

Tieteelliseltä kannalta katsottuna rauniot löysi amerikkalainen historioitsija Hiram Bingham vuonna 1911, mutta paikalliset kyllä tiesivät niiden olemassaolosta aikaisemminkin. Machu Picchua pidetään inkojen kadonneena kaupunkina, jonka vaiheista ei vieläkään ole tarkkaa tietoa. Kukaan ei tiedä, miksi inkat hylkäsivät kaupungin, vaikka espanjalaiset valloittajat eivät koskaan löytäneet sitä. Museossa oli esillä inka-kulttuurin esineistöä, joka pääosin oli peräisin Machu Picchulta. Ainoa raunioilta löytynyt kultainen esine oli viety esiteltäväksi Japaniin, samoin muutamia muita esineitä.

Aurinko painui jo korkeiden vuorien taakse, kun kävelimme museolta takaisin kaupunkiin viiden maissa iltapäivällä. Puolivälissä matkaa seuraamme lyöttäytyi kaksi kulkukoiraa. Jäimme lepäämään hetkeksi pieneen puistoon ennen kaupungin keskustaa. Rapsuttelimme samalla toista koirista, joka tuntui pitävän saamastaan huomiosta.

Illalliseksi söimme maistuvat kasviskeitot vastapuristetun appelsiinimehun kera pääkadulla erään ravintolan terassilla. Hotellille palattuamme vastaanoton virkailija kertoi, että Merjan sormus oli löytynyt Cuscon hotellistamme ja se olisi haettavissa sieltä, kun palaamme takaisin.

Sen sijaan lippumme Machu Picchulle ja paluumatkan junaliput eivät olleet saapuneet. Hotellimme henkilökunta oli jo useamman kerran soittanut matkatoimistoomme ja kysellyt niitä. Oli hienoa, että he vaivautuivat auttamaan meitä, vaikkei heillä mielestämme ollut mitään velvollisuutta hoitaa kyseistä asiaa. Hotellin henkilökunta kertoi, että on hyvin tavallista, etteivät Cuscossa toimivat matkatoimistot toimi lupaustensa mukaisesti. Lippumme piti olla hotellillamme jo sinne saapuessamme eli aamupäivällä.

Tällainen odottelu aiheutti meille ihan turhaa stressiä, jota paketin ostaessamme olimme nimenomaan halunneet välttää. Jälkiviisaana voi sanoa, että olisi pitänyt vaatia kaikki liput käteen ennen kuin maksoimme kaiken. Lopulta kello 19 saimme bussi- ja sisäänpääsylippumme Machu Picchulle, mutta paluujunan lippuja ei edelleenkään näkynyt.