Tiesulkuja

QUILLACOLLO – LA PAZ, BOLIVIA

Nautittuamme herkullisen aamiaisen Planeta de Luzissa otimme taksin Quillacollon linja-autojen lähtöpaikalle. Se oli katu, jossa oli eri linja-autoyhtiöiden toimistoja. Torbjörn oli suositellut meille Bolivaria, joten ostimme heiltä liput La Paziin. Bolivarin lipunmyyjä oli harvinaisen mukava ja palvelualtis bolivialaiseksi. Meille jäi tunti aikaa ennen bussimme lähtöä kello 12.

Kävimme ostamassa eväitä ja vettä lähikioskeista. Kioskit näyttävät siltä kuin ne olisivat kiinni, sillä niissä on rautaportit edessä. Myyjä seisoo porttien takana ja asiakkaat toisella puolella. Kioskiin mahtuisi hyvin sisään kuin kauppaan, mutta asiakkaita ei sinne päästetä. Yritimme selittää ulkopuolelta, mitä haluamme mutta lopulta myyjä päästi meidät sisälle näyttämään mitä tarkoitimme.

Meille jäi aikaa piipahtaa myös nettikahvilassa. Vähän ennen kello kahtatoista menimme odottamaan Bolivarin toimistolle bussin saapumista Cochabambasta. Jouduimme odottamaan yli tunnin. Ehdin käydä vessassakin siinä välissä. Kaupungeissa on yleensä aina tarjolla yleisövessoja edulliseen hintaan. Tämä on asia, joka toimii Boliviassa hyvin. Vessat ovat yleensä myös aika siistejä, vaikkakin alkeellisia.

Vihdoin kello 13 bussimme saapui. Pääsimme lähtemään aika nopeasti. Ajettuamme päätietä jonkin matkaa bussi lähti nousemaan ylös Andeille. Nousua kesti pari tuntia, joten olimme todella korkealla. Maisemat olivat upeaa vuoristoa, jossa kasvillisuus väheni mitä korkeammalle pääsimme. Bussin tv:ssä esitettiin Jean Claude VanDammen “laatuelokuvia” oikein kaksin kappalein ajaessamme pitkin ylänkötasankoa (altiplanoa). Tasangolla oli siellä täällä pieniä kyliä ja paljon pieniä viljelypalstoja. Lisäksi alueella laidunsi laamoja, lampaita ja lehmiä. Ihmiset hoitivat palstojaan käsin kuokkien ja aaseilla tavaroita siirrellen.

Pidimme noin puolen tunnin tauon Caracollossa kolmen tunnin ajon jälkeen. Bussi pysähtyi aivan yleisten vessojen eteen, johon suurin osa matkustajista suuntasikin. Emme ole vielä kertaakaan olleet bolivialaisessa bussissa, jossa olisi ollut vessa. Siksi matkat ovat usein tuskaisia. Korkealle noustessa pitäisi juoda paljon, muttei voi kun ei pääse vessaan. Ostimme vähän lisää eväitä viereisestä kahvilasta. Bussimme edessä oli pari kerjäläislasta sekä vanhempi kerjäläismies. Annoimme miehelle muutaman kolikon. Kulkukoirat kärkkyivät jätteitä.

Aurinko paistoi bussin jatkaessa suoraa tietä läpi tasangon. Katselimme Beverly Hills Ninja -elokuvaa. Mistä he löytävätkin näitä ö-luokan elokuvia esitettäväksi busseissa? Yllättäen bussi pysähtyi. Matkustajat roikkuivat ikkunoissa ihmetellen pysähdyksen syytä, kunnes selvisi että kyseessä on Bolivialle tyypillinen tiesulku. Tiesulut toimivat mielenosoituksena valtiolle tai kunnalle. Niiden pystyttäjät haluavat vaikuttaa päättäjiinsä. Todellisuudessa he taitavat aiheuttaa enemmän haittaa tavallisille bolivialaisille ja rekkakuskeille kuin mikä vaikutus heidän toiminnallaan todella on päätöksentekoon. Ajattelimme, että tiesulku liittyy Santa Cruzin autonomiahankkeeseen, mutta muiden matkustajien mukaan kyseessä oli paikallinen mielenosoitus.

Tero lähti bolivialaisten kanssa katsomaan tilannetta. Hän palasi kertomaan, että tiesulku kestää päiviä ja että taksit voivat viedä matkustajia kiertotietä sulkujen ohi. Päätimme, että otamme ehdottomasti taksin, jos vain saamme sellaisen. Aurinko alkoi jo laskea, emmekä halunneet jäädä bussiin yöksi. Tero löysi ränsistyneen taksin, jossa ei ollut jousista tietoakaan, mutta sillä pääsi juuri ja juuri eteenpäin. Jaoimme taksin nuoren bolivialaismiehen ja vanhemman bolivialaisnaisen kanssa. Takseja ei ollut tarjolla kuin muutama, joten emme tiedä miten muut matkustajat selviytyivät tilanteesta.

Taksi ajoi hiekkatietä pari tuntia sulkujen ohi kiertäen ne aika kaukaa. Siinä samalla pääsimme näkemään, kuinka pimeyden vallatessa ylänköalueen paikalliset tallustivat kotiinsa aasiensa kanssa. Ulkona oli erittäin kylmä eivätkä pikkukylien talot näyttäneet erityisen kutsuvilta. Kanssamme taksissa ollut bolivialaisnainen sanoi, että myös bussissa olisi tullut todella kylmä yöllä. Taksissamme ei ollut kunnon valoja ja etuikkuna oli niin naarmuuntunut, että siitä tuskin näki läpi. Välillä tiellä oli isoja monttuja, joissa auton pohja otti kiinni, mutta pääsimme silti vaivalloisesti eteenpäin. Lopulta saavuimme vähän isompaan kylään, jonka aukio alkoi olla täynnä rekkoja ja busseja odottamassa pääsyä tiesulkujen läpi. Oli pilkkopimeää.

Maksoimme taksikuskille 50 boliviaanoa (5 euroa) per henkilö, joka oli todellinen kiskurihinta tekemästämme matkasta. Onneksi kuski suostui ottamaan summan vastaan dollareissa, koska käteisvaramme olivat lähes loppu. Olimme ajatelleet selviävämme hyvin La Paziin 200 boliviaanolla. Bussiliputkin maksoivat vain 60 boliviaanoa meiltä kahdelta. Emme kuitenkaan olleet huomioineet, että tiesulut tms. voivat aiheuttaa odottamattomia lisäkuluja. Onneksi meillä oli dollareita.

Jäimme keskelle pimeää kylää rekkojen keskelle ihmetellen, miten pääsemme jatkamaan matkaa. Näissä pikkukylissä ei ollut majapaikkojakaan tarjolla. Kanssamme matkannut bolivialaisnainen toimi nopeasti ja hankki meille kolmelle jatkokuljetuksen yksityisautolla. Sovimme hinnaksi 20 boliviaanoa per henkilö parin tunnin matkasta La Paziin. Kuski oli nuori bolivialaismies, jolla oli kaveri mukana etupenkillä. Olimme hieman epäileväisiä, mutta tämä vaikutti parhaalta vaihtoehdolta mitä oli tarjolla.

Olimme ajaneet muutama sata metriä, kun autosta puhkesi rengas. Nuoret miehet vaihtoivat sen nopeasti ja pääsimme jatkamaan. Auto piti omituista ääntä ja vaikutti siltä, ettei se välttämättä pysy kasassa perille asti. Muutaman kilometrin päässä nuoret miehet päättivät, etteivät halua jatkaa pidemmälle. Bolivialaisnainen sai heidät kuitenkin vakuuttuneeksi, ettei meitä voi jättää sinne keskelle pimeää ylänköä, vaan meidät pitää ajaa seuraavaan lähimpään kylään. Niinpä pääsimme noin puoli tuntia eteenpäin. Maksoimme kuskille vain puolet sovitusta hinnasta. Myöhemmin mietimme, ettei olisi pitänyt maksaa mitään, kun emme oikein päässeetkään minnekään.

Bolivialaisnainen toimi jälleen salamannopeasti ja pysäytti ohiajavan bussin. Pääsimme sen kyytiin. Naiselle löytyi istumapaikka, mutta me jouduimme istumaan lattialle. Etupenkillä istui yllättäen suomalaisnainen. Hän kertoi heidän bussinsa kiertäneen tiesulut huonokuntoista hiekkatietä pitkin. Kyse oli siis enemmänkin palveluhalusta kuin siitä, etteikö kiertotien käyttö olisi busseille mahdollista. Bolivialaiselta vaan tuntuu usein puuttuvan palveluhalua. He eivät vaan viitsi vaivautua. Näin ollen meidän bussikuskimme siis jäi ennemmin useaksi päiväksi odottelemaan tiesulun purkautumista kuin käytti pari tuntia kestävää kiertotietä.

Noin puolen tunnin kuluttua saimme istumapaikat, kun pari henkilöä jäi bussista pois. Ihanan pehmeät puolimakuupenkit (semi-cama) tuntuivat taivaallsilta. Oli hyvä olla, kun tiesimme pääsevämme tällä bussilla La Paziin. Yllättäen edessä oli kuitenkin vielä lisää tiesulkuja. Tämän bussin kuskilla oli kuitenkin halu viedä matkustajansa perille. Hän käytti jälleen kiertotietä, vaikka nyt oli jo aivan pimeää. Emme tiedä, kauanko kesti että pääsimme takaisin päätielle. Kiertotie oli muuten ihan hyvä, mutta bussiin tuli valtavasti pölyä hiekkatiestä.

Loppumatka menikin sujuvasti. Pääsimme lopulta yhdeksän tunnin, usean tiesulun ja neljän eri kulkuneuvon avulla La Paziin. Olimme perillä kello 22. Otimme vielä taksin opaskirjasta valitsemallemme hotellille, joka osoittautui erittäin viihtyisäksi. Loppu hyvin kaikki hyvin. Pehmeä, leveä sänky oli niin houkutteleva, että suihkun ja BBC:n uutisten katsomisen jälkeen painuimme samantien nukkumaan.