Avaa sydämesi rakkaudelle

QUILLACOLLO, BOLIVIA

Yöllä oli viileää jopa peiton alla, vaikka lämmitimme toisiamme. Näimme omituisia unia, mutta heräsimme pirteinä kello 8. Menimme aamiaiselle ravintolarakennuksen terassille, jossa siirsimme meille katetun pöydän aurinkoon. Nautimme auringon lämmöstä ja upeasta vuoristomaisemasta. Söimme matkamme herkullisimman ja monipuolisimman aamiaisen kaikessa rauhassa. Pöytään oli katettu paistettuja kananmunia, juustoa, tomaatteja, hedelmiä, jogurttia, moniviljaleipiä, teetä/kahvia/kaakaota ja omenamehua.

Aamiaisen jälkeen vaeltelimme puutarhassa päätyen aurinkoiselle nurmikolle lepäilemään paksun viltin päällä. Luimme kirjoja ja annoimme lämmön virrata elimistöömme kylmän yön jälkeen. Istuimme varjoisalla terassitasanteella ja kävimme läpi Intiwarayassissa ottamiamme lukuisia valokuvia. Keskustelimme tunnelmistamme vapaaehtoistyöstä ja päätimme yrittää tehdä jotain vastaavaa Ecuadorissa.

Iltapäivällä meille tarjoiltiin ravintolan terassilla runsas kasvislounas keittoineen ja vihanneslautasineen. Tutustuimme Planeta de Luzin monipuoliseen kirjastoon. Lainasimme yön yli yhteisön ajatuksia kuvaavan kirjan “The Gate of Paradise – Secrets of Andean Shamanism” (Luis Espinoza, Chamalu). Valitettavasti ehdimme vain vilkaista sitä päivän aikana.

Auringon painuessa mailleen kello 18 meidät oli kutsuttu yhteisön kokoukseen. Kyselimme, mitä siellä tapahtuu, muttemme saaneet selkeää vastausta. Päätimme siis osallistua, vaikka olimmekin hieman epäileväisiä. Kokousta johti keski-ikäinen, kaunis bolivialaisnainen, jolla on pisimmät näkemäni hiukset. Ne ulottuivat naista pohkeisiin asti.

Kokous alkoi ihmisten esittäytymisellä. Paikalla oli johtavan naisen norjalainen poikaystävä Torbjörn, joka oli myös kokouksessa ensimmäistä kertaa. Lisäksi ringissä istuivat tapaamamme korealaisnainen ja meksikolaisnainen sekä meille portin avannut argentiinalainen Juan. Paikalla oli myös hymyilevä espanjalaispariskunta ja bolivialainen Gabriel. Korealaisnainen oli ollut yhteisössä vuoden, mutta oli jättämässä sen kahden viikon kuluttua palatakseen takaisin Koreaan neljän vuoden matkailun jälkeen. Meksikolaisnainen oli ollut yhteisössä pari kuukautta ja viipyisi vielä pari.

Esittäytymisen jälkeen espanjalaismies laittoi etelä-amerikkalaisen panhuilumusiikin soimaan. Kaikki asettuivat keskellä olevan kynttilän ympärille istumaan. Pidimme toisiamme kädestä muodostaen yhtenäisen ringin. Tarkoitus oli lähteä liikkumaan musiikin tahdissa antautuen meditatiiviseen tilaan. Se ei ensikertalaisilta oikein onnistunut, mutta yritimme parhaamme. Olimme selkeästi omalla epämukavuusalueellamme varsinkin kuin yhteisön jäsenille tämä tuntui olevan arkipäivää. Muutaman kappaleen jälkeen noustiin seisomaan ja tanssittiin musiikin tahdissa.

Mietimme, miten kauan tanssimismediataatio mahtaa kestää ja pohdimme myös voisimmeko lähteä kesken pois. Jäimme kuitenkin kohteliaisuudesta ja uteliaisuudesta katsomaan mitä tuleman piti. Muut tuntuivat nauttivan tanssimisesta, mutta me emme oikein päässeet tunnelmaan mukaan. Niinpä lopulta istuimme tyynyille ja vain katselimme.

Lopulta useiden kappaleiden jälkeen ryhmä päätti lopettaa tanssimisen. Istuimme jälleen rinkiin ja rauhoituimme kynttilää katsellen muutaman minuutin. Oli vaikeaa istua paikallaan, kun kova lattia painoi jatkuvasti jotain kohtaa jalastani. Pyrin kuitenkin hengittämään rauhallisesti ja pysymään samassa asennossa. Olisin tarvinnut paremman asennon, jotta olisin edes voinut kuvitella meditoivani.

Rauhoittumisen jälkeen pitkähiuksinen nainen pyysi ihmisiä kertomaan tuntemuksistaan tai kyselemään, jos siltä tuntuu. Siinä vaiheessa Terokin kiinnostui tästä sessiosta. Hän kysyi, miksi ihmiset olivat tulleet yhteisöön, mitä he hakevat sieltä ja ovatko he saaneet sitä mitä haluavat.

Oli mielenkiintoista kuunnella yhteisön jäsenten vastauksia. Pääasiallinen tarkoitus asettua pidemmäksi aikaa yhteisöön asumaan on löytää itsensä, saada aikaa itsetutkiskelulle ja omien tunteiden käsittelylle. Suurin osa tunsi, että heidän tunteensa olivat pahasti patoutuneet arkielämän keskellä ja he olivat tulleet yhteisöön vapauttamaan ne. Samalla he tutustuivat omaan sisinpäänsä ja yrittivät löytää rauhan itsensä kanssa. Välillä he löytävät itsestään ikäviä piirteitä, joiden käsittelyyn menee paljon aikaa. Osa niistä katoaa, mutta osan kanssa on opittava elämään.

Puhuimme myös rakkaudesta ja sen eri muodoista. Kuinka rakkaus on erilaista omaa äitiä tai puolisoa tai ystäviä tai muita elollisia olentoja kohtaan. Juan koki rakkauden universaalisena energiana, jonka välikätenä hän toimii. Hän avaa oman itsensä vastaanottaakseen universaalisen rakkauden energian ja pyrkii sitten jakamaan sen pyyteettömästi eteenpäin. Muille rakkaus oli ehkä asteen verran konkreettisempi asia, mutta kuitenkin aina pyyteetöntä.

Yhteisön jäsenet pyrkivät vähentämään järjen ja logiikan käyttöä. He haluavat avata sydämensä rakkaudelle sekä lisätä tunteiden ja intuition vaikutusta elämäänsä. Tottakai järkeä ja logiikkaakin tarvitaan, mutta heidän mielestään ne hallitsevat liikaa modernia ajatteluamme.

Kokous kesti yhteensä kolme tuntia eli paljon pidempään kuin olimme ajatelleet. Sen jälkeen vetäydyimme mökkiimme, jonne meille tarjoiltiin vielä keittoillallinen. Korealaisnainen tuli mökkiimme keskustelemaan matkailusta sekä siitä, kuinka häntä arveluttaa mennä takaisin Koreaan. Ennen matkalle lähtöään hän oli peruskoulun opettaja ja hän uskoi löytävänsä töitä sijaisopettajana paluunsa jälkeen. Hän oli matkaillut Etelä-Amerikassa kolme vuotta ennen tuloaan Planeta de Luziin. Alunperin hänen matkansa ei pitänyt kestää niin kauan, joten jossain vaiheessa hänen rahansa loppuivat. Hän eli paikallisten avuliaisuuden varassa ja liftasi paikasta toiseen. Se oli ollut välillä vaikeaa ja vaarallistakin. Nyt hän koki, että matkailu saa riittää. Ainoa matka, jota hän haluaa jatkaa, on matka omaan sisimpään. Koreassa arkielämän keskellä se tulee olemaan haasteellista.