Organisointipäivä

CUSCO, PERU

Hotellimme aamiainen oli pettymys; kuivaa, valkoista leipää ja teetä eikä oikeastaan mitään muuta. Aamiaistilassa oli kylmä ja palvelu surkeaa. Huomenna suuntaamme jonnekin muualle aamiaiselle.

Lähdimme kaupungille ajatuksenamme käväistä lääkärissä näyttämässä Merjan pyöräonnettomuuden isointa haavaa. Hotelliamme vastapäätä oli pieni, mutta toimivan näköinen Hampi-matkailuklinikka. Menimme sisään, vaikka Hampi-nimi saikin meidät molemmat muistamaan Intiassa vuonna 2001 sairastamamme karmivan vatsataudin. Saimme silloin ruokamyrkytyksen Hampin kylästä.

Matkailuklinikan ystävällinen sairaanhoitaja otti meidät vastaan. Merja selitti hänelle, että otsassa olevat teipit pitäisi saada vaihdettua. Lääkäri ei ollut paikalla, mutta sairaanhoitaja soitti hänelle ja kertoi lääkärin saapuvan kymmenessä minuutissa. Odottelu kesti kyllä jonkin verran kauemmin, mutta mihinpä meillä olisi ollut kiire.

Lopulta ihan pätevänoloinen mieslääkäri saapui, irrotti teipit ja totesi haavan parantuneen hyvin. Silti siinä pitäisi pitää vielä muutama päivä teippejä, jottei tule ikäviä yllätyksiä. Hetken sairaanhoitajan kanssa keskusteltuaan lääkäri kertoi, ettei klinikalla ole perhosteippejä. Niitä pitäisi hakea apteekista. Tero lähti suorittamaan annettua tehtävää. Me muut jäimme odottamaan. Odotimme ja odotimme. Lääkäri selitti sairaanhoitajalle, miten teipit pitää laittaa ja häipyi. Merja jutteli sairaanhoitajan kanssa espanjaksi sen verran mitä osasi. Sairaanhoitaja kertoi opiskelevansa englantia, muttei ollut vielä edennyt opinnoissaan kovin pitkälle.

Vihdoin Tero palasi takaisin äkäisenä kuin ampiainen. Hän oli juossut ympäri Cuscoa, kun mistään apteekista ei ollut löytynyt perhosteippejä. Joka apteekista oli neuvottu aina vain eteenpäin ja sanottu, että ehkä tuosta naapuriapteekista löytyy. Kävelymatkaa kertyi muutama kilometri ennen kuin perhosteipit löytyivät. Tero osti pari pakettia, jottei seuraavien matkailijoiden tarvitsisi etsiä niitä, vaan klinikalla olisi tällaisia varsin yleisesti käytettäviä tarvikkeita. Sairaanhoitaja puhdisti haavan ja laittoi siihen uudet teipit ja siteet. Oli mukava tunne, kun otsassa oleva paketti oli taas puhdas ja siisti.

Selvittelimme, miten pääsemme Cuscosta Machu Picchulle. Tiesimme, että meidän pitäisi ensin siirtyä junalla Aguas Calientesin kylään, jossa ajattelimme viettää kaksi yötä. Olimme katsoneet netistä, että Gringo Bills Hostal (www.gringobills.com) voisi olla mukava. Sillä näytti olevan toimisto Cuscossa, joten suuntasimme sinne. Toimisto osoittautui matkatoimistoksi, joka välitti muitakin hotelleja ja matkoja. Virkailija ei saanut puhelimitse yhteyttä Gringo Billsiin ja totesi, ettei tiedä onko siellä tilaa. Olimme hämmentyneitä, koska oletimme hänen kyseisen majapaikan edustajana pystyvän näkemään reaaliaikaisesti paikan varaustilanteen.

Naisen epätoivoisesti yrittäessä soittaa Gringo Billsiin paikalle tuli kanadalainen pariskunta. Juttelimme heidän kanssaan matkailusta ja Merjan onnettomuudesta. Pariskunnan mies kertoi itsekin teloneensa etuhampaansa, jotka jouduttiin uusimaan. Hän varoitteli, että kruunut tai implantit ovat usein omia hampaita selkeästi vaaleammat, jollei osaa olla tarkkana hammaslääkärissä. Jonkin ajan kuluttua kyllästyimme odottamaan, kun virkailija ei saanut yhteyttä Gringo Billsiin eikä oikein muutenkaan vaikuttanut siltä, että hän pystyisi meitä palvelemaan.

Siirryimme lähellä olevaan toiseen matkatoimistoon Peru Journeysiin, jossa meitä palveli paikan omistaja Zozi Taboaba Estrada. Tällä naisella tuntui olevan homma hanskassa. Hän kyseli mitä haluamme ja esitteli meille erilaisia majoitusvaihtoehtoja sekä Machu Picchu -paketteja opaspalveluineen. Halusimme kuitenkin vain ostaa majoituksen ja junaliput. Hän sai lisäksi myytyä meille bussiliput ja sisäänpääsyn Machu Picchulle. Kokonaispaketti tuli maksamaan 360 euroa. Tiesimme, että Machu Picchulle meno on kallista, mutta hinta oli silti meistä varsin suolainen. Ajattelimme kuitenkin, että silloin tällöin on hyvä hemmotella itseään ja olihan paketti sellainen, ettei meidän tarvitse järjestellä asioita enää paikan päällä. Maksaessamme saimme kuitin, johon oli merkitty kaikki ostamamme palvelut. Junaliput ja hotellivoucherin Zozi toisi hotellillemme seuraavana päivänä.

Lounasaika kurni vatsassa, joten päädyimme lähimpään siedettävän näköiseen ravintolaan. Ruoka oli hyvää, vaikkei ravintolan nimi jäänytkään mieleen. Paikalle ilmestyi myös ihan kohtuullinen perulaisbändi musisoimaan, joten viihdykettäkin oli tarjolla. Lounaan jälkeen kävimme postissa kyselemässä paketin lähettämisestä Suomeen. Viiden kilon paketille tulisi hintaa 30 euroa, joka oli mielestämme kohtuullinen. Boliviassa hinnat olivat olleet huomattavasti kalliimpia.

Merjaa huolestutti hänen hampaidensa estetiikka ja kestävyys. Olimme surffailleet netistä sopivaa hammaslääkärikeskusta ja kävelimme mielestämme pätevältä näyttäneeseen paikkaan kysymään apua Merjan ongelmiin. Samalla tuli nähtyä vähän eri puolta Cuscosta. Paikka oli helppo löytää.

Rakennus oli moderni ja sisältä todella hieno. Meinasi tulla ihan rimakauhu vastaanottoon mennessä, mutta virkailija osoittautui mukavaksi ja osaavaksi. Odottelimme hetken aulassa, jossa oli jättiläismäinen taulutv, upottavat sohvat ja suureksi hämmästykseksemme hyvinvarusteltu baari. Mietimme, mihin hammaslääkärissä tarvitaan baaria. Rauhoitellaanko potilaita tai omaisia viskipaukuilla? Vai järjestetäänkö klinikalla useinkin bileitä? Ainakin puitteet olisivat sopineet siihen hyvin.

Merja pääsi hoitohuoneeseen noin viidessä minuutissa. Aasialaissyntyinen naislääkäri saapui paikalle. Hän puhui vain vähän englantia, joten asian esittäminen oli varsin monimutkaista. Selitimme sitä espanjaksi ja englanniksi. Tero yritti yhden hoitajan kanssa avata Boliviasta saamaamme kuvacd:tä. Lopulta se onnistui vastaanottoaulan tietokoneella. Lääkäri tutki hampaita ja totesi, että hoito on tehty hyvin.

Merja halusi, että hammasvälejä vähän siistittäisiin normaalimman näköisiksi. Lääkäri suostui tekemään tämän, mutta varoitteli että se heikentää hampaiden kestävyyttä. Oli mukava saada toisen hammaslääkärin mielipide. Merjan oli vain pakko hyväksyä, että jotta hampaat pysyvät suussa, ne eivät nyt ole täydelliset (eivät tosin ole aikaisemminkaan olleet). Hoitoa pitää jatkaa Suomessa, mutta tämän matkan ajaksi on tyytyminen tähän. Käynti maksoi 23 euroa, vaikka paikka oli varmasti Cuscon kalleimpia.

Organisointipäivän lopuksi kävimme varaamassa majoituksen Hostal Loretosta pariksi yöksi Machu Picchu -retkemme jälkeen. Valitsimme juuri tämän majoituspaikan, koska ystävämme Simone ja Bernd olivat myös varanneet sen samaisiksi öiksi.

Söimme illallisen hotellimme lähellä sijaitsevassa pienessä, idyllisessä Inkafe Cafessa. Onnistuimme saamaan pöydän ja tekemään tilauksen, mutta ruoantulo kesti toivottaman kauan. Jos ei samaan pöytään olisi sattunut istumaan mukava, nuori sveitsiläispariskunta, olisi ollut todella tylsää. Sveitsiläiset olivat seuraavaksi matkalla Boliviaan, joten he saivat ison annoksen vinkkejä ja neuvoja. Merja söi herkullisen kanavartaan ja ranskalaiset. Teron keitossa oli kanaa, joten hän vähän nyrpisteli sille, mutta oli onneksi tilannut myös sandwichin johon hän oli tyytyväinen.