Mikäli vielä muistat maantiedon tunneilta mitään mikä liittyy Etelä-Amerikan Inka-kulttuuriin, se mitä todennäköisemmin liittyy jollakin tavalla Machu Picchun kadonneeseen kaupunkiin, joka löydettiin viime vuosisadan alussa. Parin sadan rakennuksen rykelmä sijaitsee Perussa Andien vuoristossa Aquas Calientesin kylän lähellä noin 2400 metrin korkeudessa. Machu Picchulle suuntaa vuosittain lähes puoli miljoonaa turistia joka puolelta maailmaa, joten ei ole mikään ihme että se on Perun turismille kultaakin kalliimpi tulolähde.
Päivämme alkoi noustessamme bussiin kello 7.30 Aquas Calientesissa. Monen mielestä tämä oli aivan liian myöhään, sillä aurinko oli jo noussut. Siihen aikaan olisi pitänyt olla jo Machu Picchun portilla. Meille tämä oli loppujen lopuksi yhdentekevää. Tärkeintä oli ehtiä raunioille ennen massiivista turistivyöryä.
Bussi kiidätti meidät puolessa tunnissa hiekkaista serpentiinitietä pitkin portin edustalle, jonka läpi kävellessämme aikaisemmin hankkimamme liput leimattiin. Leimatulla lipulla pääsi vapaasti liikkumaan Machu Picchun alueella ja käymään välillä porttien ulkopuolella, jossa sijaitsivat kaupat, vessat ja ravintolat. Ihmetykseksemme reppujamme ei tarkastettu eikä vesipulloja takavarikoitu, vaikka tällaisesta oli varoitettu. Kieltokyltit olivat edelleen seinillä, mutta niitä ei nähtävästi noudatettu kirjaimellisesti.
Ensivaikutelma
Käveltyämme portista opasteita seuraten pari minuuttia silmiemme eteen avautui majesteettinen näkymä. Valehtelematta ensivaikutelma on henkeäsalpaava. Machu Picchun vaikuttavimmat elementit ovat pilvien läpi kurottautuva ja raunioita syleilevä vuoristomaisema sekä arkkitehtuurisesti silmiinpistävät vehreät terassiportaat. Pysähdyimme hetkeksi imemään sisäämme tätä maailman ihmettä ja levittämään iholle aurinkovoidetta.
Olimme etukäteen ajatelleet suuntaavamme ensitöiksemme Wayna Picchulle. Niinpä kävelimme kartta kädessä Machu Picchun läpi Wayna Picchun portille. Wayna Picchu on korkea vuori, jonne päästetään päivittäin 400 ensimmäistä innokasta nousijaa ihailemaan Machu Picchua lintuperspektiivistä.
Portilla Jonottavien joukosta erotimme yllättäen kaksi tuttua suomalaista, Samin ja Maijan, joihin olimme tutustuneet Valparaisossa Chilessä. Porttien avautumista odottaessa vaihdoimme kuulumisia ja yritimme etsiä varjoa paahtavan auringon alla menettämättä paikkaamme jonossa. Porttien avautuessa pari nuorta naista hermostui siirtyessämme ”takaisin” jonoon. Lyhyen mielipiteiden vaihdon jälkeen pääsimme jonoon heidän jälkeensä. Jokaisen vuorelle nousevan pitää kirjoittaa isoon kirjaan nimensä, passinumeronsa ja sisääntuloaikansa. Kaksisataa henkilöä päästetään sisään kerralla; ensimmäiset noin kello 7 ja toiset noin kello 9.30. Kirjautumisen jälkeen aloitimme rauhallisen nousun kohti huippua.
Wayna Picchu näyttää alhaalta katsoen korkealta ja nousu jyrkältä, mutta hämmästykseksemme kipusimme ylös noin tunnissa. Pariin otteeseen piti huilata, hörppiä vettä ja antaa pumpun tasoittua ennen kun jaksoimme jatkaa jyrkkää nousua kapeaa polkua pitkin. Matkan varrella oli myös pari tasannetta, joista avautui upea näkymä alas jokilaaksoihin. Juuri ennen huippua olimme eksyä. Polku haarautui kahtia. Ylöspäin kivuttiin portaita, jotka näyttivät päättyvän umpikujaan, kunnes tajusimme että isojen kivenjärkäleiden välissä oli pieni luola, jonka läpi piti ahtautua jotta pääsi jatkamaan matkaa.
Tässä vaiheessa joukkoomme lyöttäytyi koira. Koska emme tienneet, mistä se tuli ja kenen se oli emme kiinnittäneet siihen sen enempää huomiota. Jostain syystä koira tuntui päättäneen kavuta juuri meidän mukanamme huipulle asti. Sinne päästyämme istuimme alas Samin, Maijan ja koiran kanssa nauttimaan näköalasta sekä mukanamme olevasta keksipaketista. Nelijalkainen ystävämme oli ilmeisesti sen haistanut jo ajat sitten.
Ylhäältä päin katsottuna Machu Picchu on kondorikotkan muotoinen. Tämä perustuu Inkojen kolmitasoiseen maailmankuvaan: alamaailmaa kuvastaa käärme, maanpäälistä elämää puuma ja yläilmoja puolestaan kondorikotka. Vielä tänäkin päivänä monet eteläamerikkalaiset pitävät kondorikotkia jumalten sanansaattajina.
Napsittuamme kuvia jokaisesta ilmansuunnasta aloitimme laskeutumisen takaisin Machu Picchun raunioille. Matkan varrella näimme, miten erään miehen polvi oli vaurioitunut, kun hän oli varomattomasti hypännyt portaalta toiselle. Hänet jouduttiin kantamaan alas paareilla. Onnettomuudet ovat yleensä ällistyttävän pienestä kiinni. Tästä meillä on hyvänä esimerkkinä Merjan äskeinen maastopyöräonnettomuus Boliviassa. Jatkoimme laskeutumista entistä varovaisemmin. Vähän yli puolen tunnin kuluttua Wayna Picchun portille päästyämme kuittasimme itsemme ulos. Tällä tavoin kenellekään ei jäänyt epäselväksi, oliko joku onneton turisti jäänyt vuorelle päivän päätteeksi.
Vaellusretkemme jälkeen oli pakko päästä vessaan, joka harmiksemme sijaitsi päinvastaisella puolella aluetta eli Machu Picchun porttien ulkopuolella. Kaiken lisäksi sinne joutui menemään kiertotietä, koska suora reitti oli jostain syystä siihen aikaan päivästä suljettu.
Ostimme lounaaksi kananmunasämpylät ja Gatorade-juomat pääportin ulkopuolella olevasta kahvilasta. Ravintolassa tarjoiltiin buffet, jonka hinta oli päätä huimaava. Mutustellessamme sämpylöitämme keskustelimme australialaisen vanhemman herran kanssa Perusta ja Machu Picchusta. Hän oli hieman yllättynyt reissumme pituudesta, ja että olimme tulleet Machu Picchulle omatoimisesti. Törmäsimme uudestaan Samiin ja Maijaan, joiden piti tässä vaiheessa lähteä pois ehtiäkseen iltapäivällä lähtevään junaan.
Labyrintteja ja alpakoita
Machu Picchun rauniot levittäytyvät karkeasti arvioiden noin 800 kertaa 300 metriä kokoiselle alueelle. Korkeusero ei ole suuri, mutta joillakin hyvinsyöneillä amerikkalaisturisteilla tuntui olevan hieman vaikeuksia kävellä ylös alas rinnettä. Moni turisti näytti kulkevan pienryhmässä, jota johti ilmeisen kallis ammattiopas. Portilla olisi ollut paikallisoppaita tarjolla, mutta päätimme ettemme tarvinneet omaa opasta, olkoonkin että tällöin moni Inka-tarina jäi varmaan kuulematta. Opaskirjoista sai hyvän yleiskuvan ja keskeiset historialliset yksityiskohdat oli merkitty karttaan.
Kartasta huolimatta rauniot osoittautuivat haasteelliseksi labyrintiksi, sillä osa kujista oli joko suljettu kokonaan tai niiden läpi sai kulkea vain tietystä suunnasta. Eniten meitä huvitti seurata alpakkaperheen tohinaa viheriöllä ja osittain myös raunioiden keskellä. Yksi pienokainen eksyi ja etsi vimmatusti äitiään, jonka ääntely kuului selkeästi muurin takaa.
Machu Picchussa riitti tutkittavaa. Kolme mieleenpainuvinta rakennusta olivat Vartiotalo, jonka olkikattoa parhaillaan restauroitiin, Aurinkotemppeli, jossa oli raunioiden ainoa pyöreä torni sekä Intiwatana eli inkojen astronominen observatorio, jonka salaisuutta tutkijat eivät edelleenkään ymmärrä. Muista ihmeistä mainittakoon muun muassa edelleen toimiva nerokas vesijärjestelmä, jonka avulla vesi on johdetu jatkuvana ja tasaisena virtana vuorilta viitisensataa vuotta.
Tietyille alueille ei saanut mennä tai edes kurkata. Vartioiden huomautus aiheutti välillä hämmennystä turistien keskuudessa, varsinkin koska rajoitukset eivät olleet mitenkään selvästi esillä. Mekin menimme yhdestä pienestä aukosta läpi ja saimme pienet moitteet niskoillemme. Pyysimme anteeksi esittäen samalla kysymyksen, kannattaisikohan aukon eteen laittaa jokin naru tai kyltti, jonka perusteella jokainen ymmärtäisi ettei siitä saa kulkea. Koska kyseinen henkilö oli asiasta täysin eri mieltä, emme jääneet riitelemään asiasta vaan jatkoimme omaa tutkimusretkeämme.
Oli mukavaa huomata, miten turistit lähestulkoon kaikkosivat Machu Picchulta klo 14 jälkeen. Vaikka rauniot eivät mielestämme olleet missään vaiheessa liian täynnä, iltapäivä tuntui selkeästi rauhallisemmalta. Pari viimeistä tuntia kulutimme tutkimalla muutamia rakennuksia tarkemmin sekä ihailemalla jylhiä maisemia. Päivän sää oli ollut meille erittäin suosiollinen. Vasta illalla taivaalle rupesi kertymään uhkaavan näköisiä pilviä, mitkä toisaalta korostivat entisestään upeaa näkymää.
Keskustellessamme päivän kokemuksista totesimme molemmat, että vaikka Inka-kulttuuri on tunnettu rakennustaidostaan heillä ei tuntunut olevan paljonkaan tarvetta veistoksille tai muille taiteellisille yksityiskohdille. Muistelimme, millaista oli aikoinaan tutustua Maya-intiaanien Chichen Itzaan Meksikossa, Angkor Watin temppeliin Kambodzhassa puhumattakaan Vatikaanin apostolisesta palatsista. Tästä kriittisestä näkökulmasta katsoen Machu Picchu jäi hieman latteaksi kokemukseksi.
Kaiken kaikkiaan Machu Picchu tarjosi meille enemmän kuin mitä osasimme odottaa. Hieman jäi mietityttämään, millaiselta olisi tuntunut kolmen päivän suhteellisen tuskainen vaellusretki eli ns. Inka-trail, joka päättyy Machu Picchulle. Ehkä tällöin edellä mainituilla yksityiskohdilla ei olisi ollut niinkään suurta merkitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti