torstai 7. helmikuuta 2008

Välietappi

VIEDMA, ARGENTIINA

Saavuimme Viedmaan klo 6 aamulla. Linja-autoasemalla oli muutama reppuselkäreissaaja, mutta muuten kaupunki oli aivan autio. Tajusimme samantien, että oli ihan älytöntä jäädä tähän aikaan aamusta tällaiseen paikkaan, kun samalla vaivalla olisi voinut jatkaa bussin kyydissä Puerto Madryniin. Olimme molemmat jo saaneet unenpäästä kiinnikin.

No, täällä sitä nyt kuitenkin oltiin – Viedmassa. Lähdimme tallustamaan kohti keskustaa, joka sijaitsikin yllättävän kaukana. Onneksi sinne oli helppo löytää. Raahattuamme kamojamme noin puoli tuntia puolinukuksissa istahdimme puistoon hetkeksi lepäämään ja miettimään, mistä löytäisimme majapaikan.

Pari hotellia, joista kysyimme, oli täynnä. Päädyimme uupuneina Hotel Australiin, jonka hinta oli budjettimme ylärajoilla. Oleellista oli kuitenkin, että tarjolla oli mukava sänky ja sellainen huone, jossa viitsii oleilla. Painuimme suihkuun ja samantien nukkumaan.

Iltapäivän ohjelmana oli käväistä linja-autoasemalla ostamassa seuraavalle päivälle bussiliput Viedmasta Puerto Madryniin. Lippuja myi useampi bussiyhtiö, joten kävimme kysymässä aikatauluja kaikilta tiskeiltä. Meinasi tulla itku, kun lähtöaikavaihtoehdot näyttivät olevan joko klo 1 tai klo 3 yöllä. Ei kyllä hankalampaa aikaa voisi olla. Don Otto -yhtiön tiski oli kiinni ja aukeaisi 15 minuutin kuluttua. Jäimme odottamaan. Ja niinpä Don Otto pelasti meidät. Lähtöaika klo 10 aamulla.

Merjalla on ollut todella sitkeä flunssa ja hän nukkui loppupäivän, jotta pieni lämmönnousu saataisiin talttumaan. Tero lataili valokuvia Flickriin.

Ruokapaikka:
El Dragon – erittäin hyvätasoinen ja edullinen lounasbuffet

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Heiiih,

kivoja stooreja!

Voitteks mailaa meille ton Flickr-osotteen jos se on julkinen :)

Nimim.
Nojatuolimatkalaiset
(Lassi & Niina)