Tsumago-juku

MATSUMOTO – TSUMAGO, JAPANI

Lähdimme aamulla oman mittapuumme mukaan aikaisin eli klo 9 jatkamaan matkaa. Ostimme liput klo 10.24 junaan Matsumotosta Nagisoon. Ehdimme hyvin syödä aamiaisen aseman Starbucks-kahvilassa, joka tosin oli tuhottoman kallis.

Junassa oli hyvin tilaa. Pällistelimme vastapäätä istuvaa pariskuntaa, jonka mies oli pukeutunut naamiaisasuun. Ilmeisesti he olivat matkalla Halloween-juhliin. Matka kesti vain kaksi tuntia, mutta oli puuduttava. Maisemat eivät oikein säväyttäneet ja kaiken lisäksi ulkona satoi lähes kokoajan.

Perillä Nagisossa ihmettelimme hetken, mistä bussi Tsumagoon mahtaa lähteä. Huomasimme bussin, joka oli juuri lähdössä ja muutaman juoksuaskeleen ottamalla ehdimme siihen. Noin kymmenessä minuutissa olimme Tsumagon laitamilla, jossa parveili lukuisa määrä japanilaisturisteja ryhmissään. Satoi. Olimme hieman ymmällämme, mihin meidän pitäisi suunnata. Erään japanilaisryhmän seuraaminen pienelle polulle, joka lähti aivan bussipysäkin tuntumasta, osoittautui hyväksi taktiikaksi. Tupsahdimme heidän perässään suoraan Tsumagon kylää halkovalle pikkutielle.

Tsumagon kylä sijaitsee Naganon alueella Kison laaksossa. Meiji-aikakaudella (v. 1868-1912) se oli yksi lähes 70 postikylästä (juku) Nakasendon reitillä. Kyseinen reitti yhdisti Edon (nykyisen Tokion) ja Kioton kaupungit toisiinsa. 1910-luvulla kylä autioitui, kun rautatiet kehittyivät eikä vanhaa postireittiä enää käytetty. Onneksi 1968 Tsumagosta päätettiin tehdä historiallisesti arvokas kohde, jonka ansiosta 20 sen rakennusta entisöitiin. 1970-luvulla tsumagolaiset sopivat, että kylän rakennuksia ei saa myydä, vuokrata tai tuhota.

Puolivälissä kylän päätietä oli turistitoimisto, jonne menimme kysymään neuvoa majapaikan etsintään. Meitä palveli ystävällinen rouva, jolta löytyi lista kylän perinteisistä majataloista eli ryokaneista ja niiden hinnoista. Majataloihin ei voi vain kävellä sisään, vaan majoitus tulee japanilaiseen tyyliin varata etukäteen. Olimme jo katsoneet opaskirjastamme, mikä voisi olla hyvä ryokan. Kirjasta valitsemamme Fujioto-ryokan löytyi myös turistitoimiston listalta ja virkailija soitti sinne kysyäkseen, onko heillä tilaa. Tilaa oli, joten jätimme rinkkamme toimistolle ja lähdimme katsomaan paikkaa.

Ryokan oli taatusti kallein majoitus, jossa olemme missään maassa edes harkinneet asuvamme. Halusimme kuitenkin kokea jotain ainutlaatuista, joten nähtyämme paikan, päätimme jäädä. Valitsimme jopa 10 euroa perushuonetta kalliimman vaihtoehdon, jotta pääsimme nauttimaan puutarhanäkymästä teetä juodessamme. Haimme rinkat turistitoimistosta ja jätimme ne ryokanille, jonne pääsimme kirjautumaan sisään vasta kello 15.

Meille jäi puolisentoista tuntia aikaa kierrellä Tsumagoa ristiinrastiin. Olimme lähes ainoat länsimaalaiset turistit kylässä. Japanilaisturisteja sen sijaan riitti pilvin pimein, vaikka sää ei ollutkaan kovin suosiollinen. Kylän alle parin kilometrin pituinen pääkatu on päivisin kävelykatu, jonka varrella on lukuisia pieniä putiikkeja ja ravintoloita.

Japanilaiset rakastavat kaikenlaisia paikallisia erikoisuuksia, joita toki Tsumagossakin oli tarjolla. Yksi tällainen on tikun päässä oleva riisikakku, joka on kuorrutettu pähkinä-seesamikastikkeella. Tero söi pari sellaista lounaaksi. Merjan popsiessa nuudelikeittoa.

Olimme katselleet junan ikkunasta persimon-puita ja Merja himoitsi hedelmää syödäkseen. Yhdestä pikkuputiikista löytyikin isoja, kauniita persimoneja, mutta myyjä ei suostunut myymään niitä meille. Hän väitti, että niiden kypsyminen kestäisi vielä kuukauden. Se ei mielestämme voinut pitää paikkaansa. Ehkä hän tarkoitti viikkoa tai päivää. Joka tapauksessa hän ei halunnut meidän syövän hedelmäänsä raakana ja saavan huonon kokemuksen siitä, joten hän jätti sen ennemmin myymättä. Täytynee yrittää jossain muualla uudestaan. Onhan nyt persimon-aika.

Kiertelimme hetken Tsumagon hautausmaalla, joka oli meidän silmiimme erikoinen pipopäisine patsaineen ja järkälemäisine hautakivineen. Sateinen sää loi hautausmaalle sopivan tunnelman. Hautakivet oli aseteltu aivan vieriviereen, jopa lähes päällekkäin. Välissä kulki vain hyvin kapea käytävä.

Kylässä kurkistelimme sisään rakennuksiin, jotka oli säilytetty alkuperäisessä asussaan sisustusta myöten. Toisessa päässä pääkatua oli omituinen puurakennelma, johon oli kiinnitetty täynnä kaiverrettua tekstiä olevia laattoja. Tämä rakennelma oli aikoinaan toiminut kylän ilmoitustauluna.

Pyrimme olemaan takaisin ryokanissamme kello 15, jotta pääsimme nautiskelemaan jokaisesta maksamastamme minuutista siellä. Ovella vaihdoimme jalkaan hassut tohvelit jättäen omat kenkämme eteisen lokerikkoihin. Japani on niitä harvoja maita, jossa voi luottaa siihen, että kengät löytyvät lokerosta poislähtiessä.

Kirjauduimme sisään ryokaniin, jonka jälkeen meille pidettiin opastettu kierros majatalosta. Omistajan tytär puhui sujuvaa englantia, koska hän oli opiskellut USA:ssa. Myös omistaja itse pärjäsi englanninkielellä. Kierroksen jälkeen istuimme hetken huoneessamme vihreää teetä nautiskellen jukatat (japanilaiset kylpytakit) päällä. Jukatan pukeminen oli ensin vähän haasteellista emmekä ole ihan varmoja sidoimmeko vyön oikeaoppisesti.

Jukatat päällä hipsimme alakerrassa olevaan kuumaan kylpyyn. Kylpytila oli varattu vain meille kahdelle. Vesi oli valmiiksi laskettu ammeeseen, jonka päälle oli nostettu puukansi. Kylpijöiden kuuluu peseytyä ammeen vieressä olevissa suihkuissa. Tämän jälkeen nostetaan kansi pois ammeen päältä ja nautitaan kuumasta kylvystä. Kun ollaan valmiita, laitetaan kansi takaisin täyden ammeen päälle, jotta seuraavat vieraat voivat käyttää ammetta (ja samaa vettä) omalla vuorollaan. Onneksi taisimme olla päivän ensimmäiset kylpijät.

Riisuimme kylpytilan eteisessä jukatat pois ja peseydyimme. Tämän jälkeen upottauduimme tulikuumaan kylpyyn, jota sai hieman viilennettyä laskemalla sinne hanasta kylmää vettä. Japanilaiset itse pitävät todella kuumista kylvyistä. Amme oli tehty Kiso-laakson tuoksuvasta sypressipuusta ja sitä kutsutaan Hinoki-kylvyksi. Mitä ilmeisimmin tällä puuammeella on jonkinlaisia hyviä terveysvaikutuksia.

Kylvyn jälkeen ennen illallista meillä oli vielä puolisen tuntia aikaa vaeltaa pitkin Tsumagon autiota ja pimeää pääkatua, jota valaisivat vain satunnaiset ovien viereen asetetut lyhdyt. Tuntui kuin todella olisi siirtynyt ajassa taaksepäin. Varsinkin kun meitä vastaan tuli jukataniin pukeutunut japanilaismies, joka klopsutteli japanilaisilla puukengillä. Vain satunnaiset katua huristavat autot pilasivat entisajan tunnelmaa. Kello 18 palasimme ryokanillemme. Pääsimme vihdoinkin illalliselle, joka vaatiikin ihan oman tarinansa.