Rajamuodollisuuksia

SUKHBAATAR, MONGOLIA – ULAN UDE, VENÄJÄ

Heräsimme väsyneinä kello 7, vaikka olimme nukkuneet hyvin. Kömmimme ylös sängystä ja menimme rautatieasemalle vähän ennen kello kahdeksaa. Meitä ennen paikalle oli ehtinyt yksi perhe. He ostivat liput ensin kakkosluukun auettua kello 8.05. Heidän jälkeensä samainen rouvashenkilö, joka istui luukun takana eilen, viittasi meidät luokseen ja myi meille ilman mitään ongelmia liput kello 10.45 lähtevään junaan. Paikallisilla näytti olevan matkatavarat mukanaan. Emme tienneet, oliko meillä kiire vai ei, mutta painuimme takaisin hotellille, pakkasimme nopeasti tavarat ja palasimme asemalle.

Yksinäinen junavaunu seisoi asemalla. Siinä luki Ulaan Baatar – Irkutsk. Se oli meidän junamme. Vaihdoimme vielä asemalla päivystävän rahanvaihtajamiehen kanssa mongolian tögrögit venäjän rupliksi mielestämme ihan sopivalla kurssilla. Mies oli ystävällinen ja olimme molemmat kaupankäyntiin tyytyväisiä.

Junassa ystävällinen ja jonkin verran englantia puhuva venäläinen junaemäntä otti meidät vastaan. Saimme kahden henkilön hytin. Jokaisessa makuuvaunussa on yksi kahden henkilön hytti, joka useimmiten on varattu junahenkilökunnalle, mutta jostain syystä se luovutettiin nyt meille. Junaemäntä oli jo ottanut junalippumme, joten emme tienneet mitkä paikat niissä oli meille merkattu.

Hytissä istui yksi nainen saapuessamme, mutta hän vaihtoi jonnekin muualle. Tosin hän jätti epämääräisen paketin meidän hyttiimme. Tuntuu, että mongolialaiset salakuljettavat jatkuvasti rajan yli jotain pientä; vähän enemmän teetä kuin sallittu, pari pakettia lääkkeitä tai vaikkapa lakanoita niin paljon, että pari pakettia riittää jokaiseen hyttiin piilotettavaksi.

Hytti oli muuten oikein mukava, mutta ikkunasta ei voinut katselle ulos kuin pienestä kolosta, koska siinä oli kohdekyltti edessä. Ensitöiksemme täyttelimme Mongoliasta lähtökortin ja tulliselvityslomakkeen rajavartijoita varten. Passit kerättiin ja vietiin jonnekin. Tavaroita ei tarkastettu, mutta tulliselvityslomakkeet kerättiin. Istuttuamme paikoillaan pari tuntia jostain tuli veturi, joka kiinnitettiin vaunuun ja pääsimme lähtemään aikataulun mukaisesti kello 10.45. Juuri ennen lähtöä saimme Venäjän maahantulokortit ja tulliselvityslomakkeet täytettäväksi.

Matka raja-asemien välillä kesti tunnin ja sisälsi kaksi pysähdystä Mongolian puolella. Keskivaiheilla hieno rajatolppa. Venäjän puolella ensimmäisellä pysähdyksellä tullivirkailijat koirineen tulivat vaunuun tarkastukselle. Tämän jälkeen olimmekin pian Naushkin raja-asemalla, jossa passimme kerättiin, hyttimme tarkastettiin ja tulliselvityslomakkeet katsottiin.

Kun saimme passimme takaisin ja varsinaiset rajamuodollisuudet oli selvitelty, oli mahdollista mennä ulos. Kävin aseman siistissä vessassa, joka maksoi 7 ruplaa eli 20 senttiä. Kävelin hetken auringonpaisteisella laiturilla ja ihmettelin yksinäistä junavaunuamme. Tultuani takaisin sisään Tero lähti käymään kaupassa, joka sijaitsee jossain lähellä asemaa. Hän kävi siellä viimeksikin täällä ollessamme.

Vaunuemäntä imuroi hienot siivoojavaatteet päällään. Hän sanoi, että istuskelemme tällä asemalla vielä pari tuntia. Veturia vaihdettiin, junaa siirreltiin ja vaunuja lisättiin letkaan. Naushkin kyläraitilla käveli lehmiä. Talot olivat lähinnä hirsimökkejä ja koivut ruskasta keltaisia.

Kokonaisuudessaan odotus Naushkissa kesti noin kolme tuntia. Juuri ennen lähtöämme hyttiimme istahti nuori amerikkalaismies, Tom, jolla riitti juttua. Hän oli kotoisin Bostonin läheltä eikä ollut istunut koulunpenkillä kovin pitkään. Hänen vanhempansa eivät pystyneet kustantamaan hänelle koulutusta, joten hänen oli keksittävä jotakin muuta. Niinpä hän liittyi armeijaan ja palveli maataan Afrikassa muun muassa Keniassa ja Irakissa Bagdadissa, jossa hän oli ollut seitsemän vuotta. Hän kertoi, että suurimman osan ajasta he vain partioivat kaupungin katuja etsien pommeja. Lisäksi he tietenkin väistelivät luoteja ja pelkäsivät kuollakseen. Hienointa oli ollut ystävyys muiden sotilaiden kanssa ja esimerkiksi hetki, jolloin muut olivat yllättäneet hänet syntymäpäiväkakulla hänen täyttäessään 22 vuotta.

Tom oppi kohtuullisen arabiankielen Irakissa ollessaan. Nyt hän tekee jotain turvallisuusalan töitä eri puolilla maailmaa väliaikaisilla sopimuksilla ja matkustelee niiden välillä. Hän on matkalla Trans-Siperian rautatietä Pietariin asti ja miettii, miten jatkaisi siitä Jordaniaan, jossa hänen seuraava sopimuksensa alkaa 15.11. Juttelimme myös siitä, kuinka merkittävää olisi, että Obama voittaisi Amerikan presidentivaalit. Tomin mukaan yksi Obaman tärkeimmistä tehtävistä olisi saattaa Irakin sota päätökseen.

Maisema ikkunasta näytti Naushkista lähtiessämme hyvin samanlaiselta kuin Mongoliassa, mutta muuttui myöhemmin metsäisemmiksi kukkuloiksi. Selenga joki virtasi junaraiteiden vierustaa suurimman osan matkasta. Syksyinen maisema oli kaunis ja rauhallinen. Pysähtelimme vähän väliä epämääräisiksi ajoiksi. Juna mateli viisi tuntia 200 kilometrin matkaa. Tämä oli ilmeisesti hitain mahdollinen yhteys tällä välillä, mutta pääsimmepä pois Sukhbaatarista.

Gusinoye Ozeron aseman jälkeen rata myötäili Hanhijärven rantaa, kunnes saavuimme Zagustayn tehdaskaupunkiin. Kaupungin ilmettä hallitsi valtava tehtaan piippu, joka tuprutteli savua ilmaan. Radanvartta reunustivat jälleen koivikot ja kukkulainen maasto jatkui jatkumistaan. Juna pysähteli vähän väliä pienillä asemilla ja myös niiden välillä ilman mitään näkyvää syytä. Olimmekohan vain edellä aikataulusta, jolloin on kuulemma tapana viivytellä tai seisahtua pitkiksikin ajoiksi, jotta varsinaisille pysäkeille saavutaan ajallaan?

Paikkamme olivat vaunuemäntien hytissä, joten pari kertaa joku muista matkustajista tuli kysymään minulta neuvoa. Vastasin vain, etten ole töissä täällä ja ohjasin heidät vaunuemännän hoteisiin. Tämä naureskeli huvittuneena sekaannuksesta. Vaunuemäntä oli varsinainen matami eikä häntä voinut hyvällä tahdollaankaan kutsua kauniiksi, mutta mukava hän sitä vastoin oli.

Lopulta näimme Ulan Uden valomeren pimeyden keskellä, mutta vielä siitäkin matka kesti puolisen tuntia edeten tuskastuttavan hitaasti. Asemalle päästyämme huikkasimme hyvästit Tomille. Astuimme laiturille noin kello 21 ja lähdimme suunnistamaan kävellen opaskirjastamme valitsemaamme hotelliin, Sagaan Moriniin, jonka arvioimme sijaitsevan noin puolen kilometrin päässä.

Ulkona oli yllättävän lämmintä, vaikka tuuli puhaltelikin puuskittain. Valoja oli harvakseltaan ja aurinko oli jo laskenut. On aina ikävä saapua uuteen kaupunkiin pimeällä, varsinkin jos ei ole majapaikkaa valmiina odottamassa. Raitiovaunu lonksutteli editsemme ja tiesimme tulleemme risteykseen, josta meidän piti kääntyä. Iso, neuvostoaikainen propagandamaalaus kerrostalon päätyseinässä kaappasi huomiomme. Se mainosti työläisaatetta katulamppujen valossa.

Löysimme hotellin kohtuullisen helposti. Vastaanotossa oli hämärää, mutta meidät otettiin ystävällisesti vastaan. Katsastettuamme huoneen päätimme ottaa sen, vaikkei siellä ollutkaan parisänkyä, josta olimme haaveilleet. Pienillä järjestelyillä saimme kaksi yksittäistä sänkyä yhteen ja olimme tyytyväisiä.

Ensimmäisenä mielessä oli päästä vessaan ja suihkuun. Hanasta tuli sekä kylmää että kuumaa vettä ja veden lämpötilaa pystyi säätelemään halutuksi. Tämä ei ole ollut itsestäänselvää meille viime aikoina, vaikka teillä siellä kotona hanat toimivatkin näin. Viimeiseen viikkoon emme ole edes päässeet suihkuun. Siksi olinkin erityisen pettynyt, etten saanut varsinaista suihkua toimimaan. Terokin yritti, muttei onnistunut. Ei auttanut muu kuin kuivata ja vetää vaatteet takaisin päälle ja painua vastaanottoon valittamaan. Tämän hintaisessa huoneessa ei ole mielestäni hyväksyttävää, jos suihku ei toimi.

Meidät vastaanottanut nainen puhui puhelimessa eikä meinannut millään lopettaa. Mies katsoi televisiosta nyrkkeilyottelua. Lopulta nainen keskeytti puhelun hetkeksi ja kysyi, mitä tarvitsen. Kerroin, ettei suihku toimi ja nainen passitti miehen mukaani huoneeseemme. Mies ei puhunut englantia, mutta sai kuin saikin suihkun toimimaan. Kiittelin häntä hänen poistuessaan takaisin tv:n ääreen. Olin ollut ihan varma, että joudumme vaihtamaan huonetta.

Oli autuaallista peseytyä kunnolla hyvin toimivassa suihkussa, jossa vesi oli juuri sen lämpöistä kuin halusin. Pian olimmekin valmiit painamaan päämme ihanan pehmeisiin tyynyihin ja kuuntelemaan äänikirjaamme ennen nukahtamista.