Liisa ihmemaassa (Repen kanssa)

TOYAMA, JAPANI

Lento Vladivostokista Toyamaan kesti kaksi tuntia 20 minuuttia. Koneessa meidän piti täyttää maahantulokaavake, jota kysyttiin kentällä passintarkastuksen yhteydessä. Olimme jättäneet yhden kohdan täyttämättä: ”osoite Japanissa”. Meillä ei ollut aavistustakaan, minne kaupungissa majoittuisimme vai jatkaisimmeko samantien matkaa jonnekin muualle. Naisvirkailija tiukkasi osoitetta. Hän näytti huolestuneelta, kun kerroimme ettei meillä vielä ole osoitetta. Asiasta ei päästy yli eikä ympäri ja virkailija alkoi näyttää niin tuskastuneelta, että kaivoimme opaskirjamme esiin. Valitsimme kirjasta ensimmäisen silmiin osuneen hotellin, Relax Innin, Toyaman keskustasta ja kirjoitimme sen nimen ja osoitteen kaavakkeisiimme. Virkailija huokaisi helpotuksesta ja pääsimme läpi tarkastuksesta.

Kentältä löytyi helposti turistitoimisto, josta kysyimme miten pääsemme keskustaan. Virkailija kertoi terminaalin edestä lähtevän bussin. Löysimme oikean bussin kysymällä kuljettajalta. Rymistelimme rinkkoinemme sisään pulisten iloisesti ensikokemuksistamme Japanissa. Jäljellä oli enää kaksi peräkkäistä käytäväpaikkaa aivan bussin etuosassa. Istuimme alas ja vasta silloin tajusimme, että bussissa oli hiirenhiljaista lukuunottamatta meidän rymistelyämme. Lähes kaikki muut olivat vakavannäköisiä, tummapukuisia japanilaismiehiä. Katossa roikkui kattokruunu, ikkunoissa oli siistit ikkunaverhot ja katto oli päällystetty tummanvihreällä sametilla.

Kuljettajalla oli hieno virkapuku koppalakkeineen kaikkineen. Ennen lähtöä hän veti käteensä hohtavan valkoiset hansikkaat. Bussissa oli koko 20 minuutin matkan Toyaman rautatieasemalle aivan hiljaista lukuunottamatta selkeitä kuulutuksia japaniksi ja englanniksi joka pysäkillä. Asemalla etsimme turistitoimiston, jotta saisimme selville, voisimmeko samantien lähteä retkelle yli Japanin Alppien Toyamasta Matsumotoon. Tämä osoittautui yllättävän monimutkaiseksi. Ravasimmekin hetken turistitoimiston ja paikallisen matkatoimiston väliä ennen kuin totesimme, että lienee parasta jäädä Toyamaan yhdeksi yöksi.

Aivan bussipysäkin vieressä lähellä rautatieasemaa sijaitsi Relax Inn, jonka nimen olimme raapustaneet tullivirkailijan kaavakkeeseen. Se oli ensimmäinen hotelli, joka osui silmiimme, joten lampsimme sinne. Vastaanotossa hieman kummasteltiin, ettei meillä ollut varausta, mutta ystävällinen mies löysi meille huoneen, jonka maksoimme sen kummemmin miettimättä. Se osoittautui hyvätasoiseksi ns. liikemieshotellin huoneeksi.

Pääsimme ihmettelemään huoneesta löytyvää varustepaljoutta. Ensikosketus japanilaiseen wc-istuimeen oli unohtumaton. Istuin oli lämmitetty ja sen vieressä oli konsoli, jossa oli omituisia nappuloita. Olimme toki kuulleet automaattisista alapesuista yms. Japaniin liittyvästä, mutta istahtaminen oikeasti tällaiselle pöntölle vaati hetken mietinnän. Mitään kummallista ei kuitenkaan tapahtunut, jollei alkanut painella nappuloita. Pakkohan sitä alapesua oli kokeilla. Vaihtoehtoina oli nappuloiden kuvakkeiden perusteella joko vesisuihku suoraan takaa tai alapuolelta. Merja valitsi suihkun takaa ja ponkaisi hetken päästä nauraen ylös. Suihku osui suoraan kohteeseen.

Huoneen omituisin laite oli ionisaattori. Epäilemme, että sen tarkoitus oli varmaankin jotenkin puhdistaa ilmaa. Sängyillä oli japanilaiset pyjamat ja sänkyjen vieressä tohvelit. Jos emme olisi olleet niin nälkäisiä, olisimme varmaankin jääneet tutkimaan huoneen härpättimiä pidemmäksikin aikaa. Oli kuitenkin aika etsiä ruokaa.
Hotellin ovella naureskelimme sateenvarjotelineelle, josta voi vuokrata itselleen sateenvarjon tarvittaessa. Tällä hetkellä ulkona kuitenkin paistoi aurinko. Kävelimme läheiseen tavarataloon, josta löysimme kivannäköisen sushi-ravintolan. Tero oli jo pitkään haaveillut japanilaisesta ruoasta. Kummastelimme hetken muovista väsättyjä annoksia ravintolan ulkopuolella. Ne olivat äärettömän tarkkoja kopioita sisällä tarjoiltavista sapuskoista. Ja hinnatkin olivat selkeästi esillä. Tämän helpommaksi ei ummikkoturistin elämä enää voi muuttua. Ruoka-annosjäljitelmien tekeminen on Japanissa valtaisa bisnes, jonka toivoisi rantautuvan muuallekin.

Astuimme sisään ravintolaan ja valitsimme ikkunapöydän. Tarjoilija puhui ainoastaan japania eikä japaninkielisessä ruokalistassa ollut kuvia, joten Tero nappasi tarjoilijan mukaansa ja meni osoittamaan haluamiamme annoksia muovijäljitelmistä. Hetken päästä istuimmekin tyytyväisinä isojen sushi-annosten äärellä maistellen niitä vihreän teen kera. Herkullista ruokaa kaikkien niiden nuudelien jälkeen, joita tuli nautittua trans-siperian junassa.

Saatuamme masumme täyteen pyörimme tavaratalossa etsien englanninkielisiä kirjoja. Valikoima niiden osalta oli surkea, joten suuntasimme ostoskeskuksen herkkuosastolle. Japanissa joka paikassa on omat paikalliset erikoisherkkunsa. Toyamassa tällaisia ovat kamabokot eli kalatahnasta tehdyt taideteoksia muistuttavat eri väriset luomukset. Emme kuitenkaan sortuneet ostamaan näitä erikoisuuksia, vaan tyydyimme perinteisempiin suklaamuffinsseihin. Tero osti lisäksi vähän tulitikkurasiaa isomman pahvirasian, jonka sisältöön tutustuimme hotellihuoneessamme suurella mielenkiinnolla. Sisällä oli kaksi omituisen näköistä klönttiä ja hammastikku. Tikulla napattiin klöntti suuhun. Sen limamainen koostumus ei saanut varauksetonta ihastumista aikaan, mutta maku ei ollut hullumpi.

Hotellia surffailimme majoituksia netistä. Alpeilla kaikki näytti olevan tuhottoman kallista, 150-250 euroa per yö. Päädyimme lopulta siihen, että teemme Alppien ylityksen päiväretkenä. Tätä päätöstä auttoi, että meillä oli turistitoimistoista nappaamiamme esitteitä asiasta. Reitti vaikutti siltä, että sen voi suorittaa hyvin päivällä, kunhan lähtee aamulla riittävän aikaisin matkaan. Tallustimme takaisin turisti-infolle kyselemään lisätietoja sekä asemalle ostamaan liput Tateyama-Kurobe Alppireitille seuraavaksi päiväksi. Homma sujui mukavasti, vaikkemme osaa sanoa japaniksi kuin domo arigato (kiitos paljon).

Hotellihuoneessa nautimme kaikista mukavuuksista. Keitimme teetä, kävimme suihkukuutiossa pesulla toimivassa lämpimässä suihkussa, istuimme hotellipyjamat päällä upottavan pehmeällä sängyllä katsellen omituisia japanilaisia tv-ohjelmia ja mussutimme herkkuja. Merjan vanhemmat soittivat Skypellä ja juttelimme hyvällä nettiyhteydellä puolisen tuntia.

Päivän päätteeksi jaksoimme päivitellä, miten käsittämättömän siistiä Japanissa on. Kerrankin uskaltaa syödä ihan mitä vain ja mistä vain, koska tämä maa on superhygieeninen. Jopa rautatieaseman lattia on kuin joku olisi käynyt nuolemassa sen puhtaaksi pari minuuttia sitten. Toinen silmiinpistävä asia on japanilaisten yletön ystävällisyys ja kohteliaisuus. Emme oikein tiedä, miten käyttäytyisimme, jottemme vaan itse ole epäkohteliaita. Esimerkiksi Tero sai ylitsevuotavat kiitokset ja kehotukset tulla uudestaan ostoksille ostaessaan sen klönttirasian herkkuosastolta. Harvemmin niin vuolaasti kiitellään, kun investoi alle euron johonkin. Fiilis on kuin Liisalla Ihmemaassa, varsinkin kun tipahdimme tänne suoraan Venäjältä.