Jäähyväiset erämaalle

ARBURDIN HIEKKADYYNIT – ULAAN BAATAR, MONGOLIA

Istun retkipatjalla jalat makuupussin sisällä. Teron juuri sytyttämä tuli rätisee jurtan kamiinassa ja lämmittää melkein liikaa. Heräsin muutama minuutti sitten noin kello 8. Avasin silmäni ja ensimmäinen mitä näin oli kirkkaansininen taivas jurtan kattokehikon läpi. Pieni lintu lensi visertäen sen yli. Vedin kengät jalkaan ja takin päälle suunnaten telttavessaamme. Maa oli kuurassa. Talvi on tulossa. Taivaanrannassa näkyi tummaa pilviharsoa, mutta valtavaakin isompi laakso kylpi kirkkaassa auringonpaisteessa.

Yöllinen sade ei ihmetyksekseni kastellut jurttaamme. Sen sijaan vessapaperin se kasteli, mutta paperi oli silti jotenkuten käyttökelpoista. Kaivamamme wc-kuoppa oli täyttynyt, vaikka olimme olleet tällä paikalla vasta eilisestä iltapäivästä asti. Hakkasin lapiolla kasaa alaspäin, jotta pystyin käyttämään vessaa. Lähistöllä ei oikein ollut muutakaan suojaisaa paikkaa, jossa kykkiä. Raikas erämaailma tuntuu hyvältä hengittää erityisesti sateen jäljiltä, kun se on kosteampaa kuin yleensä.

Iloinen puheensorina täyttää ilman henkilökuntamme herättyä. Istun jurtan edessä maassa villapeiton päällä kirjoittaen läppärilläni ja odottaen viimeistä herkkuaamiaista, jota kokkimme Tume valmistaa. Uskomatonta, että kaikki nuo ihmiset ovat mahtuneet nukkumaan huomattavasti omaamme pienempään jurttaan. Itse nukuin viimeisen yön erämaassa uskomattoman hyvin eikä selkääni ja jalkojanikaan särje niin paljon kuin ensimmäisen päivän jälkeen. Ihminen tottuu nopeasti erilaisiin olosuhteisiin, kunhan vain antaa siihen itselleen mahdollisuuden.

Kaukaisuudesta kuuluu moottorin ääni, kun karjapaimen karauttaa paikalle nykyaikaisella “hevosellaan” eli moottoripyörällä. Laakso jatkuu silmänkantamattomiin itään ja länteen. Sen toisella laidalla näkyvät Arburdin hiekkadyynit, joiden vierustaa saavuimme paikalle eilen. Viisi kameliamme makoilee kiinnitettynä kärryihin, jotteivat ne vaeltele maailmanääriin. Hevoset on päästetty juoksemaan vapaasti ja nauttimaan viimeisistä heinikoista ennen ankaran talven tuloa. Tasangolla kasvaa lähinnä pisteleviä aavikkokasveja. Siellä täällä on kauniita ruohotupsuja ja pieniä vihreitä kumpuja. Gobin alueen kamelit ja hevoset eivät piikeistä piittaa. Kamelit jopa mussuttavat tyytyväisen oloisina piikkipuskia.

Nuori mongolialaismies täyttää isosta vesikanisterista liikuteltavan suihkun säiliön ja pumppaa suihkua saadakseen vettä tulemaan suihkusta. Hän siirtää suihkun kamelikärryn luo ja peseytyy jääkylmällä vedellä. Mietin, että minunkin pitäisi peseytyä. Ei kuitenkaan ole kiire mihinkään. Lähdemme sitten, kun olemme valmiita.

On haikea olo, kun olemme jättämässä Mongolian tasangot ja palaamassa takaisin Ulaan Baatariin. Jään kaipaamaan hevostani, joka ylitti täysin odotukseni ollen ihmisystävällinen, luotettava ja kova menemään. Jään kaipaamaan uskomattomia maisemia laajoissa laaksoissa. Näkymiä, joita katsoimme kavuttuamme ylös kukkuloille. Kylmän tuulen voisin jättää tänne, mutta muuten painan Mongolian luonnonkauneuden ja erämaat sydämeeni. Ystävälliset ihmiset tuovat erämaahan läheisyyttä ja turvaa, samoin eläimet. Kaikkialla laiduntaa valtavat laumat hevosia, lampaita, vuohia ja lehmiä. Isot mustat koirat vahtivat paikallisten jurttia. Kaikki eläimet ovat karkeita ja kestäviä otuksia.

Jurtallemme saapuu Hatzun, musta mongolialainen paimenkoira. Se taitaa olla sama shamaanikoira, jonka näimme eilen paikallisessa leirissä vieraillessamme. Hatzun on sääpieksämän näköinen, luotettavan ja ystävällisen oloinen iso koira, joka nautiskelee rapsutuksistamme.

Syömme aamiaisen kello 10, jonka jälkeen pakkaamme tavarat. Tänään ei tarvitse purkaa jurttaa. Se jää Tupshunin ja Niman hommaksi. Hyvästelemme heidät ja ängemme Tumen kokkaustarvikkeet sekä meidän laukkumme autoon. Ne mahtuvat juuri ja juuri. Tume istuu kuljettajan viereen ja Man tulee kanssamme takatilaan. Pääsemme matkaan noin kello 11.30.

Keskustelemme vilkkaasti Mongoliasta ja mongolialaisista. Tero kyselee Manilta, tekevätkö turistit hänen mielestään omituisia asioita retkillä, mutta Man ei ainakaan myönnä ihmettelevänsä mitään erityisesti. Eivätkä muutkaan henkilökunnasta ole sellaista puhuneet.

Juttu kääntyy Mongolian ainutlaatuisen kulttuurin muutokseen. Suurin osa väestöstä asuu tai on muuttamassa pääkaupunkiin, joka on jo nyt repeämässä liitoksistaan. Ilmansaasteet ja ruuhkat ovat kouriintuntuvia eikä erämaasta kaupunkiin muuttavalla väestöllä ole taitoja, joita kaupunkielämässä tarvitaan. He osaavat paimentaa karjaa, mutteivät paljon muuta. Man kertoo, että Mongolian hallinnollinen keskus ollaan muuttamassa Ulaan Baatarista Kharakorumiin seuraavan 50 vuoden aikana. Sen odotetaan helpottavan nykyisen pääkaupungin kaoottista tilannetta. Manin mukaan Kharakorum olisi silloin kuin Washington ja Ulaan Baatar New York.

Myös elämä jurttayhteisöissä on muuttumassa. Rahantarve on uusi ilmiö, joka on tuonut mukanaan monia ongelmia. Ennen aurinkopaneeleita, autoja ja kännyköitä paimentolaiset elivät vaihdantaloudessa, jossa rahaa ei välttämättä tarvittu lainkaan tai hyvin vähän. Erämaassa lojuu enenevässä määrin roskia, erityisesti tyhjiä pulloja. Manin mukaan tämä johtuu paimentolaisten tietämättömyydestä. Heillä ei ole näkemystä siitä, että tämä jäte ei katoa mihinkään vuosikausiin. Aikaisemmin kaikki paimentolaisten tuottama jäte oli sellaista, joka maatui kohtuullisen lyhyessä ajassa. Maaseudulla jätehuoltoa ei ole käytännössä katsoen lainkaan.

Man näkee turismissa paljon hyvää, mutta myös kulttuuria tuhoavia puolia. Esimerkkinä hän mainitsee mongolialaisen vieraanvaraisuuden katoamisen. Ennen kuka tahansa vieraaseen jurttaan saapuva matkaaja oli tervetullut ja hänelle tarjottiin ruokaa, juomaa ja katto pään päälle. Nykyään mongolialaisetkaan eivät usein voi yöpyä ilmaiseksi, koska turismi on tuonut paimentolaisille ajatuksen tienata tällaisista palveluista.

Keskustelu kääntyy Mongoliassa jokin aika sitten pidettyihin vaaleihin. Kyselemme Manilta, odottaako hän muutoksia uusilta, valtaan valituilta poliitikoilta. Hän on hyvin skeptinen. Hänen mielestään poliitikot lupaavat kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista ennen valintaansa, mutta tultuaan valtaan he kaikki ovat liian korruptoituneita saadakseen mitään aikaan. Ongelmallisimpana hän pitää sitä, että Mongolia myy monipuolisia mineraalivarojaan Kiinalle pilkkahintaan. Asioista päättävät rikastuvat, mutta raha ei jakaudun lainkaan Mongolian kansalle. Kaikista epäkohdista huolimatta Man rakastaa maataan ja on ylpeä mongolialaisuudestaan. Hänen asenteensa on vähän kuin suomalaisilla omasta maastaan: “On lottovoitto syntyä Mongoliaan”.

Matkan varrella näemme pieniä arokettuja, jotka loikkivat tienvarren heinikossa. Hetken päästä näköpiiriimme ilmaantuu iso määrä valtavia korppikotkia. Ne popsivat tien vieressä kuollutta hevosta. Pysäytämme auton, mutta valitettavasti isoimmat ehtivät nousta lentoon jääden kaartelemaan yläpuolellemme ennen kuin ehdimme kaivaa kameran esiin ja napata kuvan ainutlaatuisesta tilanteesta.

Kolmen tunnin ajon jälkeen pysähdymme pitämään tauon. Käväisen kuivuneen joenuoman suojassa pissalla Tumen kaivaessa lounastamme esiin. Saamme kaikki muovipurkit, joiden uumenista löytyy riisiä kanalla ja vihanneksilla höystettynä. Lisäksi syömme keitetyt kananmunat, joita Tom ja Sarah eivät voi sietää. Jälkiruoaksi on suklaatäytekeksit.

Saavumme Ulaan Baatariin juuri iltapäiväruuhkan aikaan. Matelemme pitkin kaupungin katuja Manin selittäessä nähtävyyksistä, joita näemme tienvarressa. Golden Gobi hostelin edessä hyvästelemme Manin, Tumen ja kuljettajamme kiitellen heitä vuolaasti onnistuneesta retkestä. Lupaamme toimittaa Manille jonkin pienen lahjan Nomadic Journeysin toimistolle.

Saamme huoneet. Tom voi huonosti. Hänellä on ilmeisesti kuumetta. Odotamme kaikki vain pääsyä suihkuun. Meidän huoneemme sijaitsee viereisessä rapussa eikä siellä ole toimivaa suihkua. Niinpä kipitän pyyhkeen ja pesuaineiden kanssa ulkokautta vastaanoton vieressä sijaitsevaan vessaan, jonka yhteydessä on suihkukoppi. Hetken odotettuani saan lämmintä vettä ja pääsen vihdoin peseytymään kunnolla. Kun avaan suihkukopin oven, vessan koko lattia lainehtii. Ilmeisesti kopin eristeet ovat pettäneet jo kauan sitten. Onneksi oven vieressä on vielä vähän kuivaa lattiatilaa jäljellä, jotta saan puettua päälleni. Ja onneksi ripustin vaatteeni naulakoihin enkä jättänyt niitä lattialle lojumaan.

Illan jo pimettyä lähdemme syömään kasvispiiraat Chez Bernard -kahvilaan, jonka ilmoitustaululla on aina paljon matkailijoiden viestejä. Samalla käymme pyörähtämässä State Department Storen yläkerrassa olevassa matkamuistokerroksessa. Merja ostaa mongolialaistohvelit, mutta muuten olemme liian väsyneitä shoppailemaan. Etsimme isoa, hiilihapotonta vesipulloa muutamasta kaupasta ennen kuin löydämme haluamamme. Useimmissa kaupoissa on vain puolen litran pulloja emmekä pidä niiden ostamista kovin järkevänä, kun tarvitsemme kuitenkin muutaman litran. Olemme lopenuupuneita palatessamme huoneeseemme kello 21. Uni tulee nopeasti – pitkästä aikaa ihan oikeassa sängyssä.