Tasankojen susi

HUSTAIN KANSALLISPUISTO, MONGOLIA

Heräsimme aamulla kuuden maissa siihen, että jurtassamme oli kylmä. Tuuli humisi ulkona heiluttaen kankaisia sisäseiniämme. Jurtta ei ole tiivis, vaan joka puolelta huikuu ulkoilma sisään. Kamiina oli sammunut aikoja sitten. Piti päästä pissalle. Ulkona oli jo valoisaa, joten mietimme voimmeko käväistä jurtan vierustalla vai pitääkö ravata kauempana oleviin vessoihin. Saatuamme vaatteet päälle ja päästyämme ulos totesimme, ettei siellä ole ketään, joten jurtanvierusta sai kelvata. Palasimme samantien takaisin.

Merja käpertyi peiton alle ja Tero sytytti kamiinan. Jatkoimme katkonaisia unia kahdeksaan asti. Merja lähti pesulle päärakennukseen Teron jäädessä vielä lepäämään. Pesutilat eivät ole mitenkään erityisen miellyttävät. Ne sijaitsevat rakennuksen kellarissa ja ovat aika kolkot. Merjan pestessä hampaita paikalle tallusteli henkilökuntaan kuuluva nuori mongolialaisnainen, joka jäi tuijottamaan häntä. Se tuntui hieman tungettelevalta. Merja sanoi kysyvällä äänensävyllä “Yes?”, mutta nainen vain tuijotti. Lopulta hän kyllästyi ja häipyi. Kohtaamiset paikallisten kanssa voivat välillä olla outoja.

Aamiainen oli yllättävän monipuolinen. Paahdoimme leipää ja maistelimme muita pöydän antimia. Merja tykästyi makeaan riisivelliin, jota hän lappasi suuhunsa corn flakesien ja myslin kera. Kummallinen yhdistelmä, mutta herkullinen. Oppaamme, Manin, tultua paikalle kävimme läpi päivän ohjelmaa, joka kaikesta huolimatta jäi epäselväksi. Varmaa oli vain, että jotain kiviä käydään katsomassa.

Halusimme lounaan mukaan, joten jouduimme odottelemaan tunnin verran sen valmistumista. Mielestämme on hieman hankalaa, että joudumme itse miettimään millaisen ohjelman päivälle haluamme. Jos emme sitä tee, emme tunnu saavan irti kaikkea sitä mitä haluaisimme. Onneksi Tom ja Sarah ovat kanssamme samaa mieltä asioista. Manin vakuuttelu vain vie turhaa energiaa. Hänen pitäisi mielestämme kertoa, mitä kaikkea voimme tehdä, mutta vaikuttaa siltä ettei hänelläkään ole siitä kovin selkeää kuvaa. Hän ei ilmeisesti yleensä opasta Hustaissa, vaan tekee lähinnä ratsastusvaelluksia.

Odottaessamme kävimme kansallispuiston infokeskuksessa, joka sijaitsi pysyvässä jurtanmallisessa rakennuksessa hotellialueemme reunalla. Hustain kansallispuisto on perustettu vuonna 1993. Yhdellä seinällä esiteltiin valokuvin kuuluisia ihmisiä, jotka ovat käyneet Hustaissa. Näiden joukossa muun muassa Julia Roberts ja Prinssi Philip. Toisella seinällä kerrottiin alueen eläimistöstä ja kolmannella Prezewalskin hevosten tuonnista alueelle. Lisäksi näytettiin alueen laajuus ja kerrottiin, että Mongolian tavoitteena on laajentaa luonnonsuojelalueiden osuus 30 prosenttiin pinta-alastaan. Tämä on tärkeää, koska Mongoliassa on paljon luonnonrikkauksia kullasta öljyyn ja pahasti korruptoituneessa maassa kaikki on kaupan. Jotta kaunis erämaaluonto ei katoaisi kokonaan, tarvitaan rajoituksia.

Istuimme jälleen autoon ja ajoimme Hustain tutkimuskeskuksen ohi jatkaen matkaa Tuul-joen laaksoon. Pysähdyimme ottamaan valokuvia laajasta tasangosta. Lähdettyämme jälleen liikkeelle Man huomasi suden, joka loikki vähän matkan päässä tiestä jolla ajoimme. Kuskimme halusi päästä lähietäisyydelle sudesta. Hän käänsi auton pois tieltä ja pian pompimme suden perässä pitkin aroa. Luottamukseni kuskimme ajotaitoon ja autoon lisääntyi huomattavasti, kun neliveto oli päällä eikä tiestä tietoakaan.

Aluksi olimme innoissamme, koska saimme nähdä suden niin läheltä ja napsimme valokuvia. Homma karkasi kuitenkin hieman käsistä, koska susi alkoi olla jo aivan uupunut yrittäessään juosta autoamme karkuun eikä kuskillamme tuntunut olevan aikomustakaan lopettaa takaa-ajoa. Ryhdyimme vaatimaan suden jättämistä rauhaan. Riittävän painokkaasti asiasta sanottuamme susi sai jolkotella omia menojaan meidän palatessamme takaisin tielle. Mielestämme teimme väärin lähtiessämme seuraamaan sutta, mutta toisaalta kokemus oli hieno.

Saavuimme 1200-1400 vuotta Ongotin hauta-alueelle, jonne turkkilaista alkuperää olevat ihmiset aikoinaan rakensivat puisen temppelin. Temppeli tuhoutui aikojen saatossa ja neuvostoliittolaiset tuhosivat kommunistivallan aikana alueen taidokkaasti tehdyt henkilöpatsaat katkoen niiltä kaulat. Kaikki patsaat oli alunperin aseteltu kasvot kohti laskevaa aurinkoa. Osa niistä on kasattu uudelleen, mutta ne ovat alueella vähän miten sattuu ja kaikki patsaat ovat pahasti kuluneita. Ihmishahmojen lisäksi paikalla on yksi villilampaan (argali sheep) ja yksi leijonan patsas sekä paikka uhrauksien tekemistä varten.

Alueelle ei ole varsinaisesti haudattu ketään, vaan se on toiminut enemmänkin sielujen kuin ruumiiden hautausmaana. Patsaiden luota lähtee 550 kiven muodostama suora “tie”, jonka tarkka merkitys ei ole tiedossa. Toiset sanovat sielujen vaeltavan sitä pitkin, toiset kertovat kivien kuvastavan alueen rakentaneiden henkiöiden määrää. “Tie” jatkuu silmänkantamattomiin ja on ehkä mielenkiintoisin osa tätä merkittävää aluetta.

Hustai-vuori on mongolialaisille pyhä ja he ovat harjoittaneet siellä rituaaleja kautta aikojen. Ajoimme pieneen laaksoon kukkuloiden väliin, jossa sijaitsi kahden jurtan leirintäalue. Man kävi tervehtimässä siellä asustelevia miehiä. Jatkoimme vielä vähän eteenpäin pysähtyen kiviröykkiötä muistuttavan haudan luo. Kyseessä on nuoremmalta kivikaudelta oleva hauta, jonka edessä tönöttää kivipaasi, jollaisia mongolialaiset kutsuvat peurakiviksi. Tähänkin paateen on kaiverrettu lentävä peura.

Syömme piknik-lounaaksi riisiä, herkkusieniä ja lihaa sekä voileivät. Jälkiruoaksi on KitKat-patukat ja juomaksi teetä ja vettä. Lounas on maittava. Teron päätä särkee, mutta se menee ohi kun hän saa lounaan päätteeksi yhden salmiakkipastillin ja aspiriinia.

Ajamme vähän pidemmälle laaksoon, jossa sijaitsee Moiltin retkeilyalue. Kesäisin tännekin majoitetaan turisteja, mutta tähän aikaan vuodesta siellä on hiljaista. Lähistöllä kaartelee iso kotka. Seuraamme hetken sen lentoa. Man on ajatellut, että vaeltaisimme Moiltilta harvaa koivumetsää kasvavan vuoren yli ja kävelisimme takaisin hotellillemme. Matka vaikuttaa vähän liian pitkältä, joten pyydämme että jatkamme vielä autolla. Odottamattomasti auto kääntyy kuitenkin takaisinpäin ja lähtee etenemään täysin eri reittiä. Olemme vähän hämmentyneitä, koska olisimme kyllä halunneet tehdä jonkinlaisen vaelluksen.

Pyydämme kuljettajaamme pysähtymään pienelle kukkulalle. Tällä kertaa koko porukka näkee ison murmelin juuri ennen kuin se katoaa koloonsa piiloon lähestyvää autoa. Man ja kuski jäävät autoon meidän kävellessämme vielä vähän ylemmäs ihailemaan mahtavia näköaloja alas laaksoon. Palattuamme takaisin autolle ajamme pitkää kiertoreittiä kukkulan ympäri paikallisten paimentolaisten alueiden läpi. Joka puolella on paljon karjaa: hevosia, lehmiä, härkiä, vuohia ja lampaita. On kiehtovaa katsella, kuinka paimenet ajavat hevosillaan valtavia laumoja päivän päätteeksi kohti kotia.

Pysähdymme hetkeksi ylhäällä kukkulalla, jonka jälkeen Man kysyy haluammeko kävellä viimeiset kolme kilometriä hotellillemme. Valitettavasti hän arvioi matkan hieman väärin ja auton pysähtyessä näemme jo jurttarivistön kulman takana. Matkaa sinne on noin kilometri, jonka sanomme haluavamme kävellä. On mukava vähän jaloitella, sillä olemme istuneet tänään aika paljon autossa.

Hotellimme saavuttuamme törmäämme amerikkalaisnaiseen, joka on juuri palannut päivän ratsastusretkeltä intoa puhkuen. Hän asuu osittain Ulaan Baatarissa ja osittain USA:ssa. Hänellä on hevonen kotimaassaan ja oma satula mukana täällä, jotta ratsastusretket paikallisilla hevosilla ovat mukavampia. Mongolialaiset satulat ovat kovia ja niissä on hankala istua, mutta yleensä tarjolla on myös venäläisiä satuloita, jotka sopivat paremmin länsimaiseen makuun. Nainen varoitteli, että arolla ratsastaessa pitää varoa etteivät hevoset astu murmelikoloihin. Se voisi olla kohtalokasta sekä ratsastajalle että hevoselle.

Kello 19 söimme jälleen illallista hotellin ravintolassa. Tällä kertaa tarjolla oli spagetti bolognesea ja jälkiruoaksi jogurtit. Illallisen jälkeen menimme alueen konferenssikeskukseen, jossa Man pyöritti meille Hustain kansallispuistoa esittelevän dvd-elokuvan. Se oli aika naivi, mutta oli mielenkiintoista nähdä, millaiselta alue näyttää keskikesällä, kun kaikki on vihreää ja kukat kukkivat. Näin syksyllä kaikkialla on kellertävää ja kuivaa ja vain harvakseltaan aavikolle sopivia kukkia.

Tero ja Tom menivät suihkuun, jonka jälkeen olikin aika käydä nukkumaan. Olimme kaikki väsyneitä päivän tapahtumista. Alueen kaikki jurtat olivat tänä yönä täynnä, joten puheensorina jatkui vielä myöhään. Telttakangas ja huopa kun eivät kauheasti eristä ääniä. Merja oli ottanut Terolle lisää peittoja jurttamme kolmannesta sängystä, joten yö ei tuntunut lainkaan niin kylmälle kuin edellinen yö. Merjalla itsellään oli loistava untuvapeitto, joka piti lämpimänä. Ulkona tuuli puhalsi kylmästi sulkiessamme silmämme Tasankojen susi -äänikirjaa kuunnellen.

Video: mongolialainen susijahti