IRKUTSK, VENÄJÄ
Vietimme kohtuullisen rauhallisen päivän heräten myöhään. Ehdimme hotellin aamiaiselle kello 10.30 maissa. On mukavaa, että venäläisissä hotelleissa aamiainen näytetään tarjoiltavan yleensä kello 7-11. Lepäilimme hetken huoneessamme, pakkasimme tavarat ja kirjauduimme ulos kello 12.
Aurinko paistoi, joten lähdimme kävelemään uuteen majapaikkaamme parin kolmen kilometrin päähän. Puolivälissä istahdimme hetkeksi penkille pienessä puistossa Nousevan ristin kirkon edustalla. Levättyämme tallustelimme Lenina-katua ison Leninin patsaan ohi ja sukelsimme mielenkiintoisille kaduille, joiden varrella oli hurmaavia vanhoja puutaloja.
Parin talon välistä kulki tie, jonka toisessa päässä näimme hostelimme talon. Tietä ei näkynyt opaskirjamme kartassa, mutta pääsimme kätevästi oikaisemaan siitä. Admiral-hostelilla kohtasimme saman ongelman kuin eilen käydessämme varaamassa huoneen. Etuovi oli lukossa, eikä missään ollut minkäänlaista ovikelloa tai vastaavaa. Tero koputteli kahden huoneen ikkunoita ja lopulta omistajamies tuli ikkunaan ja tajusi, että ovi pitäisi avata.
Omistajamies on mukava ja avulias ja puhuu hyvin englantia. Hän järjesti meille huomiseksi retken Olkhonin saarelle Baikal-järvelle. Retken hintaan kuuluu kuljetukset ja majoitus aterioineen, muttei opaspalveluita tai retkiä itse saarella.
Olkhon-järjestelyiden jälkeen lähdimme kävellen käymään parin kilometrin päässä sijaitsevalla rautatieasemalla tarkoituksenamme ostaa junaliput Irkutskista Ulaan Baatariin. Ylitimme Angara-joen siltaa pitkin, jossa oli valtavasti autoja ja huono ilma pakokaasujen takia. Selvisimme toiselle puolelle, mutta siellä oli hankala ylittää katu, kun autoja meni risteyksessä joka suuntaan niin paljon.
Päästyämme asemalle löysimme helposti palvelukeskuksen. Ensimmäisessä huoneessa oleva nainen käski meidän mennä lippuluukuille. Ensimmäisellä luukulla nuori nainen osasi vähän englantia, mutta valitettavasti haluamiamme lippuja ei voinut ostaa häneltä. Hän ohjasi meidät luukulle 3, jossa oli vähemmän palvelualtis vanhempi nainen, joka puhui vain venäjää. Tero oli jälleen tehnyt hienon lapun, jossa oli kyrillisillä kirjaimilla mitä haluamme.
Nainen katsoi lappua ja naputteli konettaan. Hän nosti päänsä ja sanoi jotain venäjäksi. Tero sanoi, ettei ymmärrä. Lopulta ymmärsimme, että haluamassamme junassa ei ole paikkoja. Nainen kirjoitti jotain lapulle ja numerot 1809. Tero meni kysymään englantia puhuvalta virkailijalta, mistä on kysymys ja hän selitti, ettemme voi ostaa lippuja tänään sunnuntaina lähtevään junaan, vaan 18.9. menevään junaan. Olimme kummissamme, mutta meille ei selvinnyt miksi. Ongelmaksi muodostuu vain, että olemme seuraavat päivät Olkhonilla ja palaamme takaisin vasta lauantaina. Ei auta kuin toivoa, että saamme silloin liput sunnuntain aamujunaan.
Kävelimme takaisin sillan yli ja palasimme hostelillemme. Kysyimme omistajalta, miksi ihmeessä emme voineet ostaa lippuja sunnuntaiaamun junaan. Hän kertoi, että sellaisiin juniin, jotka eivät lähde Irkutskista vaan tulevat jostain muualta, on mahdollista ostaa liput vasta kaksi päivää aikaisemmin. Mutta olisimme hänen mukaansa voineet ostaa liput sunnuntai-iltapäivän junaan, jos olisimme halunneet. Iltapäivän juna on kuitenkin melkein 10 tuntia hitaampi kuin aamujuna, joten ottaisimme mieluummin aamujunan. Päätimme yrittää onneamme lauantaina, kun palaamme Olkhonilta.
Lähdimme syömään läheiseen Pervach-ravintolaan. Se sijaitsi kauniin, vanhan rakennuksen kellarikerroksessa, jossa oli oikein viihtyisää. Tarjoilija puhui aavistuksen englantia ja oli harvinaisen palvelualtis. Hän toi meille englanninkieliset menut, joista valitsimme Baikalin kalaa. Alkupalaksi jaoimme pienen lautasellisen venäläistä salaattia, joka sisälsi maustekurkkua, raastetta, jossain liemessä säilöttyä sipulia ja oliiveja. Lisukkeena popsimme pienen palan ruislimppua. Merjan pääruokana syömä kalasaslik oli hyvää, mutta lohkoperunat palaneita. Teron kala ei oikein maistunut ja ranskalaiset olivat vetisiä. Hintaa tälle kokonaisuudelle tuli yhteensä 24 euroa.
Kävimme läheisessä supermarketissa, joka sijaitsi hotelli Angaran pohjakerroksessa. Se oli normaalia kalliimpi, mutta ihan hyvin varusteltu pikku kauppa. Kävellessämme takaisin hostelillemme alkoi sataa. Pääsimme kuitenkin lähes kuivina perille, mutta hetken kuluttua alkoi oikein kunnon vesisade ja tuuli yltyi myrskyiseksi. Oli mukava istua sisällä lämpimässä villasukat jalassa. Tero jutteli keittiössä uusseelantilaisten nuorten naisten kanssa, jotka ovat tulleet rautatietä Moskovasta Irkutskiin ja jatkavat tästä Mongolian läpi Kiinaan ja sieltä Kaakkois-Aasiaan.
Seitsemän maissa illalla ystävämme Anna ja Katrine saapuivat Novosibirskistä. Ikävää, että alkoi sataa juuri heidän tullessaan. He ovat seuraavat kolme yötä Irkustskissa ja aikovat tehdä muun muassa Circum Baikal -junareissun. He jatkavat Ulaan Baatariin 20.9. aikaisin aamulla. Ehkä törmäämme heihin jälleen siellä.
Vaihdettuamme kuulumisia Anna ja Katrine lähtivät sateeseen etsimään syötävää. Me nautimme iltapalaksi suklaata ja teetä sekä yritimme jutella vähän toisessa huoneessa asuvan korealaisnaisen kanssa. Tero luki Mongolian Lonely Planet -opaskirjasta, että suomenkieli on samaa alkuperää unkarin lisäksi mongolian, korean, kazahkstanin, turkin ja uzbekistanin kielten kanssa. Outoa. Tätä täytyy varmaan tutkia tarkemmin, kunhan pääsemme netin ääreen.
Annan ja Katrinen palattua illalliselta juttelimme vielä hetken aikaa hostelin keittiössä, mutta kello alkoi olla jo niin paljon että oli aika mennä nukkumaan. Muu hostelissa majoittuva matkailijaporukka oli jo nukkumassa.
tiistai 16. syyskuuta 2008
Ongelmia junalippujen ostossa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Onko Venäjälle lähtevän syytä ensin käydä esim. kyrillisten kirjainten alkeiskurssi ?
Näytätte vähän osaavan. Oletteko käyneet mitään venäjänkielen/kirjoittamisen kurssia ?
Mitä antaisitte neuvoksi, omatoimimatkailijalle ?
t. Kiinnostunut
Mikä tahansa venäläisen kulttuurin ymmärrystä edistävä kurssi auttaa, muttei ole välttämätöntä.
Me suoritimme aikoinaan työväenopiston viikonloppukurssin kyrillisten kirjaiten parissa. Venäjällä, suurkaupunkien ulkopuolella, ei pärjää englannin kielellä. Tällöin on hyvä osata sanoa "missä on... haluaisin yhden... paljonko maksaa... jne".
Opas- ja fraasikirjoissa on yleensä selkeästi esitetty kommunikointitaidon alkeet, joten niillä pärjää pahimman yli.
Epämukavuusalueella oppii parhaiten :D
Lähetä kommentti