Harjoittelua

MOSKOVA, VENÄJÄ

Vaihdettuamme yhteystietoja Matthewn ja Dimitrin kanssa hyvästelimme heidät ja jätimme turvallisen Tolstoi-junan taaksemme. Astuimme ulos Moskovan Leningransky-asemalta keskellä miljoonakaupungin sykettä. Löysimme metrokartan ja siitä Vladykino-aseman, jolle meidän tulisi suunnata, jotta pääsisimme netin kautta varaamaamme Vostok-hotelliin. Mutta... emme löytäneet mistään itse metroasemaa. Kierrettyämme pari rakennusta palasimme takaisin kartan luo, jolloin eräs venäläismies osoitti Merjalle oikean suunnan. Hän oli ilmeisesti huomannut, että pyörimme eksyneen oloisina ympyrää.

Siellähän se iso punainen M-kirjain näkyikin. Vaelsimme paikallisten perässä alas metrotunneliin. Näimme Dimitrin juuri katoavan liukuportaisiin ja Matthewn jonottavan lippua itselleen viereisellä luukulla. Hän huomasi meidät. Saimme häneltä neuvon ostaa 20 lipun kortin, joka maksoi 280 ruplaa eli 7,5 euroa. Yhdellä lipulla voi matkustaa niin pitkään kuin haluaa, kunhan pysyy metroalueella. Edullista puuhaa.

Matthew oli menossa kanssamme samaan suuntaan, joten seurasimme kiitollisina hänen perässään oppien näin näppärästi käyttämään Moskovan metroa. Saimme lippuluukulta pienen metrokartan, jonka avulla pystyi suunnistamaan eri linjojen väillä. Kyrillisten kirjainten osaaminen on kaiken a ja o. Kun ne osaa, pärjää metrossa vallan mainiosti. Tero osaa, Merja ei.

Lähdimme matkaan Komsomolskayalta. Hyvästelimme Matthewn Mendeleevskayalla, jossa meidän oli tarkoitus vaihtaa ympyrälinjalta linjaan yhdeksän. Harmiksemme tämä ei onnistunutkaan, koska pääsy linjalle yhdeksän oli jostain syystä suljettu Mendeleevskayalla. Ystävällinen venäläisnainen selitti meille venäjäksi vaihtoehtoisen reitin, jonka hän itsekin valitsi. Ymmärsimme hänen selityksensä, koska hän näytti reitin metrokartasta. Silti hän huolehti jokaisen vaihdon kohdalla, että varmasti tiesimme mihin suuntaan seuraavaksi piti mennä.

Jouduimme menemään ympyrälinjaa vielä yhden pysäkinvälin Belorusskayalle ja vaihtamaan siinä linjaan kaksi. Sillä menimme kaksi pysäkinväliä Tverskayalle, jossa vaihdoimme linjaan yhdeksän. Tässä vaiheessa matkatavaramme tuntuivat jo toivottaman painavilta ja metrolinjojen vaihtokäytävät loputtoman pitkiltä. Hiki valui ja ilma oli vaikeaa hengittää. Metrovaunuja tuli ja meni vinhaa vauhtia. Moskovalaisia oli jokapuolella valtavasti. Ruuhkaa ja ihmisiä kaikkialla. Jokaisessa vaunussa jouduimme seisomaan. Onneksi sentään ikkunat olivat auki ja metron viilettäessä loputtomia tunneleita viileä ilmavirta saavutti meidät aika-ajoin.

Lopulta nousimme metrosta Vladykinon asemalla. Merja oli uupunut, koska hän oli nukkunut huonosti junassa. Hänellä oli ollut flunssainen olo jo kotoa lähtiessämme. Olo vain paheni. Aurinko paistoi lämpimästi. Oli kuin olisimme tulleet Suomeen keskikesällä. Tosin Vladykinon aseman ympäristö oli hyvin venäläisen lähiön näköinen. Suomessa ei niin huonokuntoisia kerrostaloja olekaan.

Olimme noin kymmenen kilometrin päässä Moskovan ydinkeskustasta, kauempana kuin olimme ajatelleet hotellimme sijaitsevan. Opaskirjamme kartta oli näin pohjoisessa hyvin ylimalkainen, joten veikkasimme oikeaa suuntaa kompassin avulla. Kävelimme sinne, minne suurin osa muistakin ihmisistä; omituista kävelytietä kerrostalojen pihojen keskeltä kohti isoa Botanicheskaya-tietä. Löysimme ison tien alittavan käytävän, josta päästyämme näimme kyltin “Gostinichiya Ul. 200 m”.

Käveltyämme parisataa metriä emme kuitenkaan nähneet hotelliamme, jonka piti sijaita Gostinichiyalla. Harhailimme hetken, kunnes päätimme että Merja jää tavaroidemme kanssa odottamaan Teron lähtiessä kiertämään korttelin. Tero tulikin pian takaisin. Hotelli löytyi. Emme vain olleet tajunneet kyrillisin kirjaimin kirjoitetusta kyltistä, että se oli hotellimme. Vostok on kyrillisin kirjaimin Bocmok, jonka kyllä olisimme ymmärtäneet. Mutta hotelli onkin venäjäksi gastjinitsu eikä hotelli.

Astuimme helpottuneina sisään miellyttävään aulaan pari tuntia Leningransky-asemalta lähdettyämme. Väsyneinä taistelimme huoneemme hinnasta vain tajutaksemme lopulta, että hintaero vahvistuksessamme olevaan euromäärään johtui valuuttakurssin muutoksesta. Rupla heittelehtii juuri nyt sen verran, että laskuun oli tullut melkein tuhat ruplaa lisää. Loppujen lopuksi se oli meidän eduksemme.

Olimme varanneet hotellin Kaleva Travelin nettisivuston kautta. Sähköpostiimme saamamme vahvistus oli ainoastaan suomeksi ja hinta vain euroissa. Sen lisäksi huonetyyppi ja peruutusehdot olivat käsittämätöntä matkatoimistojargonia, joten viime kädessä emme tienneet saimmeko sen tasoisen huoneen jonka olimme varanneet. Olisimme toivoneet, että edes hinta olisi ollut eurojen lisäksi ruplissa, jolloin olisimme mitä todennäköisimmin välttäneet pahimman sotkun, johon kului mukavasti puolitoista tuntia.

Kun olimme valmiit maksamaan majoituksemme, kysyimme vastaanotosta vielä rekisteröikö hotelli viisumimme. He pyysivät meitä palaamaan takaisin vastaanottoon kello 16. Väsymyksestä huolimatta päätimme lähteä ostamaan junalippuja Moskovasta Permiin parin päivän kuluttua. Maksoimme tunnin wifi-yhteydestä 150 ruplaa eli 4 euroa, joka oli mielestämme kohtuuttoman paljon. Yhteys toimi huoneestamme, jossa Merja surffasi hetken VR:n palvelusta linkitetyllä saksalaisella saitilla, josta voi katsoa venäläisiä juna-aikatauluja. Moskovasta Permiin meni monia junia, joista osa vaati vaihtoa kesken matkan. Valitsimme parhaimman aikataulun omaavan vaihtoehdon, joka lähtisi 6.9. klo 16.20.

Lähtiessämme hotelliltamme vastaanottovirkailija yllätti meidät valmiilla viisumirekisteröinneillä. Saimme käteemme paperilaput, joissa oli hotellin leimat ja tietomme. Viisumirekisteröinti on meille edelleen hieman epäselvä asia eikä se tunnu olevan oikein kenellekään selkeä. Käsityksemme kuitenkin on, että omatoimimatkailijana meidän tulee kolmen päivän välein saada viisumimme rekisteröityä hotellin tai matkatoimiston kautta, jottemme joudu ikävyyksiin miliisin kanssa.

Kävelimme takaisin metroasemalle, josta suuntasimme Leningranskyn vieressä olevalle Yaroslavsky-rautatieasemalle. Metromatka sujuikin jo ihan mallikkaasti. Nyt jaksoimme vähän tarkemmin katsella ympärillemmekin. Metroasemat olivat upeita. Hienoja kattokruunuja ja mahtavia maalauksia, marmoria... välillä tuntui kuin olisi astunut jonkun upean linnan tanssisaliin.

Yaroslavskylla harhailimme jonkin aikaa, kunnes löysimme Servis Tsentrin eli palvelukeskuksen. Ystävällinen, englantia puhuva nainen opasti meidät oikealle luukulle. Tero oli tehnyt paperilappusen, johon hän oli kirjoittanut kyrillisillä kirjaimilla mitä haluamme. Matka Moskovasta Permiin kestää noin 20 tuntia. Lippujen hinta yllätti meidät, mutta ostimme ne silti. Olisimme halunneet tällä kertaa matkata kahden henkilön hytissä, mutta tuplahinta sai meidät toisiin aatoksiin. Liput maksoivat 4 870 ruplaa/henkilö eli 132 euroa.

Ostettuamme liput vain venäjää puhuvalta naiselta englantia osaava nainen selitti meille lippujemme sisällön. Hintaan kuuluisi vuodevaatteet ja pyyhkeet sekä kaksi lämmintä ateriaa matkan aikana. Hän selosti tarkasti, mitä lipuissamme luki ja kertoi, mistä juna lähtisi. Olimme hämmästyneitä, että saimme näin hyvää palvelua Moskovassa. Venäläisten avuliaisuus ylipäätään on yllättänyt meidät. Apua kyllä tarvitsemmekin, koska emme osaa sanoa venäjäksi kuin terve, missä, paljonko ja kiitos.

Meillä oli nälkä. Päätimme kokeilla Matthewn meille suosittelemaa kasvisravintolaa. Otimme metron Kuznetsky Mostille. Yhden korttelin kierrettyämme löysimme opaskirjassammekin mainitun Jagannath-ravintolan. Näytimme tarjoilijalle pitkältä tiskiltä haluamiamme ruokia. Hän puhui aavistuksen englantia ja lämmitti osan sapuskoistamme mikrossa. Keräilimme erilaiset pienet astiat tarjottimille, nappasimme mukaan tiskin loppupäässä olevat juomat ja maksoimme kassalle 690 ruplaa eli 19 euroa.

Ruoka oli intialaistyylistä kasvisruokaa; hyvin maustettua ja herkullista. Juomamme osoittautui inkiväärimehuksi. Se teki hyvää Merjan kipeälle kurkulle. Energia palasi jäseniimme. Surffasimme hetken omalla pikkuläppärillämme ravintolan ilmaisella wifi-yhteydellä, kunnes oli aika lähteä takaisin hotellille.

Kävimme ostamassa juotavaa ja pientä syötävää mukaan hotellillemme metroasemamme lähistöllä sijaitsevasta kaupasta. Se oli hyvin venäläinen kauppa tai voisi melkein sanoa, että useampi kauppa. Kaupassa oli neljä eri tiskiä, jotka kaikki kuuluivat eri henkilöille. Saimme sellaisen käsityksen, että he olivat kukin yksityisyrittäjiä samassa tilassa. Palveluhalukkuus ei ollut huipussaan, mutta saimme ostettua tarvitsemamme. Lopenuupuneina palasimme hotellillemme ja nukahdimme samantien kello 19.30.