Pieni hauvavauva

PASTAZA, ECUADOR

Heräämme matkapuhelimen herätyskellon soidessa kello 6.50. Yllättäen lähes kaikki muutkin ovat hereillä ja vessaan alkaa muodostua jono. Näin ei ole tapahtunut yhtenäkään aamuna aikaisemmin. Sade on tauonnut. Ehkä se saa ihmiset nousemaan nopeammin. Huonekaverillamme Edillä on vatsa pahasti sekaisin jo toista päivää. Hän juoksi yöllä vessassa.

Lepäilen sängyssä puoli kahdeksaan. Herätän kämppiksemme ja lähden aamupalalle. Keskukseen on saapunut Lucy, yksi aikaisemmista vapaaehtoisista, mukanaan pienen pieni koiranpentu, jonka hän on löytänyt kadulta jostain kaupungista Ecuadorin rannikolla. Hän ei lopulta keksinyt muutakaan ratkaisua kuin tuoda sen tänne. Gloudina ei oikein pidä ajatuksesta, koska hän ei halua enää uutta koiraa. Päivän aikana hän päättää yrittää vaihtaa sen Puyossa eräässä ravintolassa nähtyyn nenäkarhun poikaseen. Nick ja Louisa olivat nähneet sen juoksentelemassa ravintolan lattialla.

Käskynjaossa Gloudina määrittää minut ryhmään Debbien ja Richardin kanssa. Hoidamme songo songon, villa-apinan ja pekarit. Tero lähtee jatkamaan biojätekuopan kaivamista. Meillä on hyvä ryhmä. Pidän Debbiestä, joka on noin viisikymppinen englantilaisnainen Isle of Wightilta. Songo songo pitää myös Debbiestä. Se loikkaa samantien hänen niskaansa, kun hän astuu häkkiin siivoamaan. Keräilemme roskat ja pesemme tasot sekä vesiastian. Silittelemme vähän aikaa songo songoa.

Käytyämme pesemässä häkin harjat ja ruokaämpärin nappaamme mukaan uuden vesiämpärin ja villa-apinan ruokaämpärin. Lisäämme siihen vielä yhden papaijan ennen kuin jatkamme matkaa apinahäkille. Villa-apina rynkyttää häkkiään saapuessamme. Suljemme sen isolle puolelle ja siivoamme pienen puolen. Rapsuttelemme vähän yksinäistä apinaa. Laitamme häkkiin vähän ruokaa ja yritämme saada apinan siirtymään siivotulle puolelle. Joudumme lähtemään hetkeksi häkiltä pois, jotta se siirtyy toiselle puolelle. Saan vedettyä luukun kiinni häkkien väliltä. Siivoamme kolmen henkilön voimin isomman puolen häkistä.

Seuraavaksi ovat vuorossa pekarit. Houkuttelemme ne toiselle puolelle aitausta heittämällä sinne muutaman plantainin eli ison ruokabanaanin. Suljemme portin aitausten väliltä ketjulla ja metallisulkimella. Richard ja minä menemme sisälle mutaiseen aitaukseen. Tallustamme nilkkoja myöten märässä mudassa ruokinta-alustalle ja ryhdymme harjaamaan sitä puhtaaksi. Annamme lapioittain ruoantähteitä Debbielle toiselle puolelle aitaa. Hän kuskaa ne läheiseen biojätekuoppaan. Huuhtelemme ruoka-alustan vedellä, joka lorisee mukavasti eilen kaivamaamme ojaa pitkin. Levittelemme ruoat ruoka-alustalle ja siirrymme toiselle puolelle aitaa.

Richard käy avaamassa aitauksien välisen portin. Pekarit rynnistävät jonossa kohti ruoka-alustaa. Richard sulkee portin niiden jälkeen. Pekarit käyvät ahnaasti ruokien kimppuun tutkien tarkasti, mitä kaikkea niille tänään on tarjolla; isoja lehtiä, juuria, lintujen syömättä jäämiä hedelmiä ja vihanneksia, plantaineja... Menemme pesemään käyttämämme ämpärit ja hakemaan pekareille kuivikkeita niiden nukkumasuojaan.

Richard kantaa painavan kuivikesäkin pekarihäkille, nostaa sen aidan yli ja hyppää itse perässä. Kävelen onneksi vähän Debbien ja Richardin perässä, sillä huomaan ettei portti ole kunnolla suljettu aitausten väliltä. Pekarit ovat saaneet metallisalvan auki ja yksi niistä on työntämässä porttia auki. Työnnän portin nopeasti kiinni sen töpselinenän edestä ja suljen salvan uudestaan. Kiristän samalla porttia pitävän ketjun samalla. Se oli lähellä. Pekarit ovat vaarallisia, jos ne hyökkäävät.

Richard levittelee kuivikkeet pekareille ja tulee pois aitauksesta. Avaamme oven ja pekarit kiiruhtavat suojaansa, koska on alkanut sataa. Ne eivät pidä sateesta, vaan viihtyvät silloin katoksen alla. Olemme valmiita kello 10.30 ja pääsemme tauolle, koska kaikki muutkin ovat valmiita. Haen porukan kuopankaivuusta myös pitämään aamiaistaukoa.

Tauon jälkeen alkaa päivän raskain osuus. Kannamme ketjussa kymmeniä painavia hiekka-kivisäkkejä ylös kukkulanrinnettä. Hiekkaa ja kiviä käytetään sementintekemiseen ensi viikolla. Sitä on tulossa pari kuorma-autollista lisää. Onneksi emme ole enää kantamassa niitä. Säkkien kantaminen porukalla on raskasta, koska on pysyttävä muiden tahdissa ja jaksettava kantaa yhtä paljon kuin muutkin.

Yritämme viestittää säkkejä täyttäville Garylle ja Debbielle, että ne ovat liian painavia. Välillä ne vähän kevenevätkin, mutta tulevat jälleen painaviksi. Gloudina ei anna meille mahdollisuutta taukoon. Onneksi otin puolen litran vesipullon mukaan. Kannamme tauotta pari tuntia. Olen ihan loppu. Lopulta porukka ketjun loppupäässä päättää, etteivät he enää lähetä tyhjiä säkkejä alas uudelleen täytettäväksi. Näin pääsemme lounastauolle, vaikka osa hiekasta on vielä kantamatta.

Tero on kaivanut koko aamupäivän biojätekuoppaa. Se on yli kaksi metriä syvä ja kooltaan 5x5 metriä. Häntä ei meinaa saada millään tauolle. Tänään on meidän huoneemme vuoro siivota kylpyhuoneet. Richard ja Ed ovat jo pesseet oman puolensa. Aloitan meidän puolemme ilman Teroa. Lopulta hän tulee avukseni, kun muut ovat jo melkein pitäneet koko lounastauon. Pesemme kylpyhuonetta hetken yhdessä, kunnes lähden tekemään meille jotain syötävää lounaaksi. Tero lopettelee siivoushomman.

Gloudina jakaa tehtäviä meidän vasta aloitellessa syömistä. Syömme kaikessa rauhassa. Tero ryhtyy Gloudinan ja ecuadorilaisen kanssa rakentamaan isompaa katosta keittiörakennuksen ulkopuolelle. Minä pesen kaikki keittiöön hujan hajan jätetyt astiat. On mukava olla sisällä, kun ulkona sataa. Tiskaamiseen menee puolisen tuntia. Jokaisen pitäisi pestä omat astiansa kaikilla muilla aterioilla paitsi illallisella, mutta harva oikeasti tekee niin. Jos kaikki astiat ovat pesemättä, illallista on hankala tehdä. Samoin jos keittiö on muuten epäsiisti. Pyyhin pöydät ja kysyn sitten Gloudinalta mitä voin tehdä seuraavaksi.

Sade on tauonnut. Ryhdyn auttamaan katoksen rakentamisessa. Leikkaan yhdessä erään ecuadorilaismiehen kanssa kattopeltejä puoliksi. Sen jälkeen pystytämme katoksen tolpat yhteisvoimin Teron kaivamiin tolppakuoppiin. Ne pysyvät pystyssä, kun täytämme osan kuopasta kivillä ja hiekalla.

Käyn songo songon häkille tarkastamassa, että kaikki on kunnossa. Sen jälkeen olen valmis päivän töistä. Päädyn suihkujonoon. Istun Lucyn kanssa lattialla koiranpentu sylissäni. Se vapisee ensin ja puree sormiani kuin etsien äidin nisiä, mutta nukahtaa pian sylini lämpöön. Pikkuista ei voi jättää hetkeksikään yksin tai se nostaa kauhean metelin. Koirista paljon tietävät Sara ja Debbie ovat päätelleet sen olevan 4-6 viikon ikäinen eli aivan liian pieni elämään ilman emoaan. Huolehdimme siitä illan aikana vuorotellen ja yön se nukkuu Lucyn kanssa sängyssä.

Tuntuu haikealta viettää viimeistä iltaa tässä mielenkiintoisessa eläinten pelastuskeskuksessa. On mukava huomata, miten paljon näiden kahden viikon aikana on saatu aikaan ja tietää, että asiat edistyvät Gloudinan johdolla jatkossakin.