Darwinin jäljillä

PUERTO AYORA, GALAPAGOS, ECUADOR

Syötyämme aamiaisen vaihdoimme hotellia siirtyen Hostal Estrella del Mariin. Poliisiasemalta lähtevä pieni kuja johti uuteen majapaikkaamme merenrannalle. Huoneestamme oli näkymä kujalle. Merinäköalalla varustetut huoneet olivat varattuja.

Kävelimme Puerto Ayoran pääkatua, jossa ei näkynyt montaakaan ihmistä näin sunnuntaiaamuna. Kalastajasataman laiturilla mellasti muutama humalainen kalastaja, jotka mitä ilmeisimmin pyhittivät lepopäivän alkoholille. Galapagoksella elävät ammattikalastajat ovat turhautuneita jatkuvasti lisääntyviin kalastussääntöihin ja -rajoitteisiin. He sortuvat alkoholiin sekä epätoivoisiin terroritekoihin, kuten tappamaan merileijonanpoikasia ilman mitään järkeenkäyvää syytä. He haluavat herättää huomiota, mutta keinot eivät ole kovin toimivia. Katselimme hetken laiturilla tallustelevia pelikaaneja ja silloin tällöin portaita ylös lyllertäviä merileijonia, jotka sukelsivat samantien laiturille päästyään takaisin veteen kalastajaveneiden sekaan.

Päivän ohjelmanumerona oli tutustuminen Darwinin tutkimuskeskukseen Puerto Ayoran ulkopuolella. Aurinko paistoi kuumasti vaeltaessamme hiekkatietä parin kilometrin päässä sijaitsevaan keskukseen. Yllätykseksemme sinne ei maksanut mitään sisään. Otimme portilla olevasta alueen kartasta digikuvan, jonka avustuksella suuntasimme Van Straelen vierailijakeskukseen. Alueella oli todella hiljaista näin sunnuntaiaamuna.

Kannattaa huomioida, että viikonloppuisin vierailijakeskuksessa ei ole oppaita paikalla eikä siellä siten pysty katsomaan Galapagoksen suojelua koskevaa videoita. Näyttely on kyllä auki, mutta jää vähän latteaksi. Sieltä saa tietoja Galapagoksen synnystä, hauraudesta, suojelusta, ilmastosta ja geologiasta. Mielenkiintoisin yksityiskohta oli saarten kartta, johon oli sijoiteltu vuohia, sikoja, kissoja, koiria, kaneja, aaseja, hevosia, lehmiä ja rottia. Joissakin kohdissa karttaa oli tiettyjä eläimiä ruksattu yli punaisella. Eläimet olivat saarille tuotuja ja vaaraksi alkuperäiselle eläimistölle tai kasvistolle. Tästä syystä ne pyritään hävittämään tai niiden määrää radikaalisti vähentämään saarilla.

Isabela saarella toteutettiin vuohien tuhoamisprojekti vuonna 1997. Vuohet olivat osoittautuneet äärimmäisen vaarallisiksi ainutlaatuisten jättiläiskilpikonnien kannalta, koska ne vaikuttivat kilpikonnien elinympäristöön niin voimakkaasti. Projektissa hyödynnettiin ns. Judas-vuohia, joihin kiinnitettiin radiolähetin jotta niitä oli helppo seurata. Sen jälkeen lähes kaikki saaren vuohet eliminoitiin ampumalla helikoptereista. Ruhot jätettiin mätänemään, vaikka niiden hyötykäyttöä ihmisravinnoksi mietittiinkin. Niiden siirtäminen olisi kuitenkin ollut liian hankalaa eikä villivuohissa olisi ollut paljon syötävääkään. Projektin vaikutuksia ja saaren vuohitilannetta seurataan edelleen. Vaikutukset ovat olleet alkuperäiseläimistölle ja -kasvistolle positiiviset.

Seuraavana kohteena ovat erityisesti rotat ja kissat, joista kissojen hävittäminen on ongelmallisempaa, koska ihmiset pitävät niitä lemmikkeinä. Kissat ovat kuitenkin vaaraksi muun muassa linnuille, liskoille ja käärmeille. Samaten tällä hetkellä käydään kiivasta taistelua tulimuurahaisia vastaan ja yritetään keksiä keinoja päästä eroon mustamarjasta (black berry), joka on levinnyt kaikkialle ja erittäin vaikea hävittää.

Jatkoimme digikuvakarttamme kanssa matkaa kohti jättiläiskilpikonnien aitauksia. Ensimmäiseksi törmäsimme kilpikonnien kasvatuskeskukseen, jossa oli valtava määrä erikokoisia vauvakilpikonnia häkkiaitauksissa. Seurasimme yhden pikkuisen taistelua, kun se jostain syystä kierähti selälleen. Muut pikkukilpikonnat kerääntyivät sen ympärille, mutteivät oikein osanneet auttaa. Lopulta se onnistui kääntymään takaisin jaloilleen.

Polun vasemmalla puolella oli portti, jonka viereisessä kyltissä luki “sulje portti jälkeesi, jotteivät kilpikonnat lähde omille teilleen”. Kyseessä oli naaraskilpikonnien aitaus, jossa olevaa polkua sai vapaasti mennä kävelemään. Astuimme aitaukseen ja suljimme portin jälkeemme. Ensin emme nähneet yhtään kilpikonnaa, mutta pian niitä alkoi erottua pusikoiden siimeksessä. Ne olivat aika isoja, suunnilleen polvenkorkuisia jötiköitä.

Vähän pidemmälle käveltyämme jäimme tarkkailemaan kahta kilpikonnaa, jotka juuri lopettelivat ateriaansa ruoka-alustalla. Sen jälkeen toinen niistä lähti tallustamaan melkoisen ryteikön läpi ja erilaisia esteitä uhmaten toisaalle aitauksessa. Pungertamalla ja sisulla nämä varsin kömpelöt eläimet tuntuivat pääsevän läpi ihan mistä vain. Ne hyödyntävät etenemisessä vahvaa kilpeään. Eri puolilla Galapagos-saaria kilpikonnien kilvet ovat erilaisia riippuen siitä, millaisessa ympäristössä niiden pitää pystyä liikkumaan ja mistä niiden pitää saada ruokansa.

Tultuamme ulos naaraskilpikonnien aitauksesta kävelimme pienen sillan yli. Tero osoitti polun oikealle puolelle, jossa oli käsittämättömän suuri jättiläiskilpikonnauros. Sen selkä ulottui sen seisoessa minua vyötärön korkeudelle. En ollut koskaan ymmärtänyt, että ne voivat kasvaa noin isoiksi. Onhan se tottakai jättiläiskilpikonna, mutta silti. Siirryimme siis uroskilpikonnien aitaukseen.

Aitauksen toisella laidalla kolme jättiläistä päiväunilla. Niitä ei meidän tulomme häirinnyt millään tavalla. Hetkeä myöhemmin ne lähtivät liikkeelle kävellen viereisen vesialtaan poikki ja kiipeillen toistensa päälle. Samaan aikaan paikalle saapui ecuadorilaisäiti kahden lapsensa kanssa. Lapset taputtelivat kilpikonnia kilpeen ja äiti yritti nostaa yhtä kilpikonnaa kilvenreunasta. Katselimme ihmeissämme heidän toimiaan. Lasten taputtelun vielä ymmärsi, mutta olisimme odottaneet äidin nuhtelevan heitä ennemminkin kuin lähtevän itse mukaan eläinten häiritsemiseen.

Jatkoimme retkeämme alueen iguaana-aitauksille, joissa oli yksittäisiä maaiguaanoja. Ne ovat jännittävän värisiä otuksia. Kipusimme myös erään rakennuksen katolla olevalle näköalatasanteelle katselemaan maisemia Darwin-keskuksen ympäristössä. Paluumatkalla piipahdimme pienellä hiekkarannalla, jossa oli paikallisia nuoria uimassa.

Kävelimme takaisin Puerto Ayoran pääkadulle, jossa painuimme samantien syömään Rockiin. Lähes kaikki muut ravintolat olivat kiinni ja ravintolassa oli hyvä ruoka, joten valinta ei ollut vaikea. Shoppailimme pari gekko-t-paitaa matkamuistoksi ja käväisimme supermarketissa hankkimassa naposteltavaa illaksi.

Seurasimme hetken lastenpäivän viettoa. Ecuadorilaiset ovat erittäin lapsirakkaita ja viettävät vapaa-aikaansa mielellään perheen kesken. Puerto Ayorassa näytetään järjestävän ainakin viikonloppuisin lapsille suunnattuja karnevaalitapahtumia, joissa lapset ja nuoret pääsevät kaupungin ulkoilmanäyttämölle esiintymään. Paikalla jaetaan ilmapalloja ja ajellaan hassulla pikkujunalla ympäriinsä.

Päivän päätteeksi kävimme Silbersteinin sukelluskeskuksessa maksamassa seuraavan päivän sukellukset, 90 euroa/henkilö. Mielestämme oli hieman omituista, että koko summa piti maksaa etukäteen, mutta tästä ei suostuttu pyynnöstäkään joustamaan. Yleensä emme halua maksaa tällaisia retkiä ainakaan kokonaan etukäteen, koska jos jokin menee vikaan on lähes mahdoton saada minkäänlaista kompensaatiota, jos koko summa on jo maksettu.

Maksettuamme siirryimme toimistoa pyörittävän mukavan brittinaisen kanssa parin korttelin päässä sijaitsevalle varustevarastolle. Matkalla hän kertoi päätyneensä Silbersteinin toimistonvetäjäksi ihastuttuaan Galapagokseen, jäätyään saarelle ja mentyään naimisiin paikallisen miehen kanssa. Varastolla sovitimme varusteet seuraavan päivän sukellusta varten: märkäpuvut, bootsit, räpylät ja tasapainotusliivit. Nainen lupasi laittaa ne meille tarkoitettuihin laatikoihin, mutta jotenkin jäi sellainen tunne että homma ei ollut ihan hanskassa.

Video: Hormonit ne hyrrää hitaallakin