tiistai 6. toukokuuta 2008

Simone ja Bernd

LA PAZ, BOLIVIA

Hotellimme buffet-aamiaisella ryhdyimme juttelemaan kahden saksalaismatkailijan, Simonen ja Berndin kanssa. Kerroimme heille edellisen päivän koettelemuksistamme. Istuimme pitkään aamiaisella jakaen matkailukokemuksia. Oli mukava löytää samanhenkinen pariskunta juttuseuraksi. Sovimme näkevämme uudestaan kello 20 ja menevämme yhdessä illalliselle.

Vietimme rauhallisen päivän kirjoitellen blogijuttuja ja ladaten kuvia Flickriin. Hotellissamme oli internet-huone, josta Tero varasi yhden koneen niin pitkäksi aikaa, että saimme kaikki tähänastiset kuvat Flickriin. Yhteys oli aika hidas, joten tämä rupeama kesti noin 35 tuntia. Onneksi ei tarvinnut istua koneen ääressä koko tätä aikaa, vaan se ruksutti internet-huoneessa meidän puuhaillessa muuta. Tero kävi välillä tarkastamassa, ettei yhteyteen ole tullut mitään ongelmia.

Iltapäivällä kävimme pyörimässä lähialueen kaduilla, jotta saimme jonkinlaisen tuntuman La Paziin. Tero söi lounaaksi kasvismunakkaan ja Merja juusto-avocadoleivän vastapuristetun tuoremehun kera. Ne maksoivat yhteensä lähes kuusi euroa, joka on bolivialaisittain aivan järkyttävän kallista.

Ennen illalliselle lähtöä istuskelimme hotellimme aulassa Simonen tarjotessa meille matea. Simone oli viettänyt muutaman viikon Mendozassa espanjaa opiskellen ja tutustunut perusteellisesti argentiinalaiseen mate-kulttuuriin. Mate on yrttiteetä, jota perinteisesti nautitaan yhdessä hyvien ystävien kanssa. Teelehdet laitetaan erityiseen mate-kuppiin, jossa niihin lisätään keitetty vesi. Tee imetään metallisella mate-pillillä, joka suodattaa teelehdet pois juomasta. Yksi kerrallaan juodaan kokonainen kupillinen, jonka jälkeen lisätään jälleen vettä ja annetaan kuppi seuraavalle. Maten juominen on usein toistuva sosiaalinen tapahtuma. Kaikilla argentiinalaisilla on aina laukussaan matemuki, teetä ja kuumaa vettä termospullossa siltä varalta, että haluaisi viettää mate-hetken ystävien kanssa.

Simone ja Bernd olivat kanssamme suunnilleen samanikäisiä ja jakoivat samantyyppiset kiinnostuksenkohteet. Heidän kanssaan oli helppo olla ja jutella. He olivat molemmat irtisanoutuneet töistään lähtiessään kuuden kuukauden matkalle. Bernd piti työstään, joten hän oli yrittänyt saada vapaata työsopimuksen puitteissa. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen yritys olisi kuitenkin suostunut vain neljän kuukauden vapaaseen. Simone halusi muutenkin vaihtaa työpaikkaa seitsemän vuoden työrupeaman jälkeen, joten hänelle irtisanoutuminen oli helppo ratkaisu.

Kävimme illallisella viihtyisässä, siirtomaatyylisessä Colonial Pot -ravintolassa, jossa otimme kaikki päivän menun hieman eri variaatioilla. Joimme myös pullollisen bolivialaista punaviiniä. Meiltä tämä kokonaisuus maksoi yhteensä 8,5 euroa. Tällä kertaa hinta-laatusuhde oli todellakin kohdallaan.

Ei kommentteja: