Kelluvat saaret

PUNO, PERU

Aamulla Merjan vatsa vähän reistaili juuri ennen lähtöä päivän retkelle. Oli pakko napata Imodium -täysstoppikapseli. Se auttoi ja pääsimme lähtemään, kun kuljetuksemme saapui vähän ennen yhdeksää. Minibussi kiersi muutaman keskustan hotellin ennen kuin se suuntasi Punon satamaan. Satamassa lastauduimme kohtuukokoiseen veneeseen. Jos halusi olla kannella, piti käyttää pelastusliivejä.

Oppaamme toivotti meidät tervetulleeksi espanjaksi ja englanniksi. Hänen englantinsa oli harmittavan huono. Vaikutti jopa, että ymmärsimme enemmän hänen espanjastaan kuin englannistaan. Punon edustan vesi oli huolestuttavan rehevöitynyttä. Ilmeisesti kaupunki dumppaa jätevetensä sinne lähes puhdistamatta. Oppaamme piti tilannetta ongelmallisena kaupungin edustalla, mutta selitti totoro-ruokojen filtteröivän saasteet siten, että kauempana järvellä vesi on juomakelpoista.

Titikaka-järvi on yli 3 800 metrin korkeudessa merenpinnasta. Sen sanotaan olevan maailman korkeimmalla sijaitseva navigointikelpoinen järvi. Titikaka on 170 km pitkä ja 60 km leveä. Se sijaitsee Bolivian ja Perun välissä.

Veneemme puksutti totoro-ruokoihin leikattua väylää pitkin kohti Uros-kansan kelluvia saaria. Totoro-ruo'ot ovat Titikaka-järven alkuperäistä kasvustoa, jonka uumenissa elää 44 eri lintulajia. Järven kalakanta on runsas. Alkuperäislajit ovat pieniä sinttejä, mutta järveen on istutettu paljon taimenia ja kingfishejä. Näitä myös kasvatetaan järven kalajalostamoissa.

Kelluvien saarten kylä avautui eteemme kuin toisena maailmana, jossa vallitsi turismista huolimatta ihmeellisen rauhallinen ja ajasta irtaantunut tunnelma. Aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta. Kylä koostuu noin 40:stä totoro-ruokosaaresta, joista jokaisella asuu viisi Uros-perhettä. Heidän pääkielensä on Aymara ja kulttuurinsa ainutlaatuinen. Kysyessämme he kertoivat käyvänsä Punon kaupungissa kerran viikossa ostoksilla, mutta muuten he viihtyvät omissa oloissaan. Turismi ja kalastus ovat heidän pääelinkeinojaan. Muutamaa poikkeusta (koulu ja kirkko) lukuunottamatta kaikki rakennukset on tehty totoro-ruo'oista. Monilla perheillä on käytössään aurinkopaneeleja, joten heillä on majoissaan sähkövalot ja jopa pienet televisiot. Kylässä on myös pieni sairaala.

Noin puolen tunnin venematkan jälkeen parkkeerasimme pienen saaren edustalle. Saarella pääsimme tutustumaan paikalliseen elämänmenoon. Oppaamme kertoi saaren perustana olevan pari metriä totoro-ruokokasvualustaa. Tämän päälle kasataan pari metriä ruokoja. Vesi mädättää ruokoja, joten niitä lisätään jatkuvasti. Saari pysyy paikallaan ankkurikivien avulla. Titikaka-järvi on tässä kohtaa noin 25 metriä syvä, joten saaret todella kelluvat järven pinnalla. Jokaisella perheellä on saarella oma totoro-ruokotalo. Lisäksi heillä on yhteistiloina ainakin keittiö ja ekovessat.

Saarella on hauska kävellä. Ruokopinta tuntuu pehmeältä ja antaa mukavasti periksi jalkojen alla. Saarelaiset kulkevat paljain jaloin. He ottavat meidät iloisesti vastaan. Felix, vierailemamme saaren päällikkö, on sympaattinen noin neljäkymppinen mies. Hän on selkeästi ylpeä Uros-kansan perinteistä ja kertoo mielellään meille heidän elämästään. Miehet kalastavat ja rakentavat saaria, veneitä ja taloja. Naiset kutovat ja kokkaavat. Saaren rakennukset ovat liikuteltavia. Jos tulee riitoja, talot käännetään siten että oviaukot ovat eri suuntiin. Jos tulee erimielisyyksiä lähisaarten ihmisten kanssa, on koko saari mahdollista siirtää haluttaessa toiseen paikkaan.

Saaren asukkaiden käsityötaito on huippuluokkaa. Tuotteet eivät ehkä kaikilta osin kiinnosta meitä, mutta ne ovat kauniita ja taidokkaasti tehtyjä. Ostamme pari kaulakorua ja Terolle uuden rannenauhan saarelaisten meitä varten pystyttämistä kojuista. Ennen saarelle lähtöä ostimme Punon kaupungista katukaupustelijoilta saaren lapsille kasan lyijykyniä, jonka Merja ojentaa Felixille. Hän ottaa lahjan kiitollisena vastaan ja huolehtii siitä, että se tulee oikeudenmukaisesti jaettua lasten kesken.

Hieman hammasta purren maksamme vanhalle naiselle, jotta saamme ottaa hänestä valokuvan. Tässä taitaa meillä mennä turistitoiminnan raja. Mielestämme valokuvaamisen pitäisi ns. kuulua retken hintaan. Jos saarelaiset ovat valmiita päästämään meidät kotisaarelleen, heidän tulisi mielestämme olla myös valmiit siihen että turistit haluavat valokuvata sekä heitä että heidän kaunista saartaan.

Saaren kiinnostavin asukki on kesy vesilintu, joka tepastelee keskuudessamme. Se seuraa mielenkiinnolla saviastiassa uiskentelevia pikkukaloja, mutta ei ihmetykseksemme nappaa sellaista suuhunsa. On viihdyttävää seurailla linnun puuhia.

Siirrymme toiselle saarelle totoro-ruokoveneellä. Tästä ilosta pulitamme noin euron per henkilö lisähintaa. Tosin hintapyyntö oli noin kaksi euroa, joka sai koko 10 henkilön ryhmämme perääntymään. Eräs ranskalaisnainen neuvotteli hinnan alaspäin sanoen, että kaksi euroa on kyllä liikaa. Hinta putosi samantien yhteen euroon ja kaikki kipusivat tyytyväisinä veneeseen.

Alueella pyöri erikokoisia ja -näköisiä ruokoveneitä. Meidän ei ehkä ollut kauneimmasta päästä, mutta se oli toimiva ja mukava kulkuväline. Tero pääsi kokeilemaan soutamista veneen kapteenin pyöritellessä peräsintä. Ruokoveneitä käytetään siirtymiseen saarelta toiselle. Mantereelle puksutellaan pienillä moottoriveneillä, koska se on nopeampaa ja helpompaa.

Saavuimme turistisaaren rantaan. Tällä saarella toimi pari ravintolaa, kioski ja kirkko sekä muutama turisteille suunnattu matkamuistokoju. Saarella on myös tarjolla majoitusta turisteille, jotka haluavat yöpyä kelluvalla ruokosaarella. Yksinkertaiset ruokomökit maksavat 6-7 euroa/yö/henkilö. Niissä ei ole mitään muuta kuin patjat ja peitot lattialla. Idyllisyyttä vähensi mielestämme se, että tarjolla oli ihan tavalliset patjat eikä ruokopatjoja, joilla paikalliset itse nukkuvat. Olisi ollut ihan hauska yöpyä saarella pari yötä ja nähdä, millainen Uros-kylä on kun turistivirrat illantullen tyrehtyvät. Ehkä ensi kerralla...

Pari tuntia saarilla vierailtuamme on aika nousta veneeseen ja puksutella takaisin Punon kaupunkiin. On ikävä jättää rentouttava järvi- ja saarielämä taakseen näin pian. Kelluvien saarten kylä katoaa totoro-ruokojen taakse Punon kaupungin avautuessa eteemme kukkulan rinteellä. Satamassa oppaamme kertoo meille ikävänä yllätyksenä, että sovittu paluukuljetus minibussilla ei onnistu, koska tänään on lakkopäivä. Joudumme kävelemään pari kilometriä hotellillemme.

Emme alistu kohtaloomme, vaan otamme eurolla polkupyöräriksan. Ne sentään kulkevat lakosta huolimatta. Olimme muutenkin ajatelleet kokeilla kyseistä kulkuneuvoa. Hyvin tuntui toimivan, vaikka kuski hengästyikin yllättävän helposti noin viiden minuutin matkasta. Pääsimme kuitenkin sovitusti perille asti.

Käytyämme viemässä ylimääräiset tavarat huoneeseemme lähdimme lounaalle. Kaikki kaupat, pankit yms. ja osa ravintoloista oli kiinni lakon takia. Päädyimme lopulta Ukuku2-ravintolaan. Merja söi alpaca-pihvin vihanneksilla, muusilla ja viini-omenasosekastikkeella. Osa lihasta oli vähän huonolaatuista ja muusi vetistä, mutta muuten ruoka oli hyvää. Tero tilasi trucha cevicheä eli taimenta, joka osoittautui raa'aksi kalaksi. Hän ei oikein uskaltanut paljon syödä sitä. Raaka kala tämäntyyppisessä maassa ei ehkä ole järkevin ruokavaihtoehto, jos ei halua vatsatautia.

Kiertelimme vähän keskustaa ennen kuin palasimme hotellillemme. Kaupunki oli aika hiljainen lakkopäivän takia. Lakko jatkuu ilmeisesti vielä huomenna. Ainakaan bussit eivät kulje, joten jäämme tänne jumiin yhdeksi päiväksi. Perjantaina pääsemme jatkamaan matkaa Cuzcoon. Paikallinen matkanjärjestäjämme, Nestor, hoiti lippuvarauksen tänään Inkaexpressin kanssa, mutta hänkin saa toimitettua liput meille vasta huomenna. On hauskaa, kun on oma matkanjärjestäjä, joka huolehtii käytännön asioista puolestamme. Emme ole tottuneet hyödyntämään tällaisia palveluita, mutta Nestor sai meidät jotenkin koukkuun. Taitava bisnesmies :)

Hinta: 6 EUR/henkilö/puoli päivää (sis. kuljetuksen hotellilta satamaan, venematkan ja opastuksen. Lisäkuluina mahdolliset lahjoitukset saarelaisille sekä ruokovenematka saarelta toiselle. Meiltä yhteensä noin 3 EUR.)

Video: Tero jeesaa soutamisessa