Teron vatsatauti ja hämähäkkimetsästys

POTOSI - SUCRE, BOLIVIA

Palasimme kaivosretkeltä sopivasti lounasaikaan. Kävimme syömässä herkulliset pizzat. Paluumatkalla hostelille ostimme vettä pienestä kioskista ja ihmettelimme opiskelijaparaatia, joka jatkui koko päivän. Päästyämme peiton alle lämpimään Tero alkoi kiemurrella. “Joka paikkaan koskee”, hän vaikersi. Jonkin ajan kuluttua hänellä alkoi kiertää vatsassa. Niinpä koko ilta ja lähes koko yö meni noin tunnin välein vessassa ravaten ja molemmista päistä vatsaa tyhjentäen. Onneksi meillä oli tässä huoneessa oma vessa. Sekään ei kyllä ollut maailman mukavimpia, vaan kolea ja ikävä. Illalla Terolla nousi lähes 38 asteen kuume.

Tämä olikin ensimmäinen kunnon vatsatauti matkallamme. Argentiinassa ja Chilessä vesi on juomakelpoista, mutta Boliviassa ei. Olemme huomanneet, että veden laadulla on yleensä suora korrelaatio vatsatautien määrään. Tämä siitäkin huolimatta, että emme juo kraanavettä. Boliviassa olemme pesseet hampaatkin pullovedellä.

Tero oli vielä aamulla heikossa kunnossa, vaikka klo 2.30 jälkeen hän olikin jo saanut nukuttua. Olimme päättäneet, että kolme yötä koleassa Potosissa saa riittää. Kävimme hostelin aamiaisella, jonka jälkeen Merja selvitteli mahdollisuuksia siirtyä taksilla Sucreen, noin 160 kilometrin päähän. Hostelilta ei suostuttu soittamaan taksia, joten maksoimme laskumme ja menimme Koala Toursiin pyytämään apua. Ystävällinen toimistoapulainen soitti meille taksin. Hintaa omalle autolle kuskeineen tuli 12 euroa. Toki bussi olisi maksanut vain 2 euroa, mutta nämä summat ovat ylipäätään niin pieniä, että tässä tilanteessa ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, otetaanko taksi vai ei.

Taksikuskimme oli mukava nuori mies. Valitettavasti espanjankielentaitomme ei riittänyt kovin älykkääseen keskusteluun. Tero nukkui suurimman osan matkasta ja Merja ihasteli kauniita maisemia. Lähes koko matka mentiin alaspäin pitkin pittoreskejä, kiemuraisia vuoristoteitä. Tiet olivat erittäin hyväkuntoisia ja leveitä. Nopeusmittari näytti 80-100 km/tunti, vaikka osassa paikoista nopeusrajoitus oli alle 40 km/tunti. Välillä vähän hirvitti, kun ei tiennyt mitä mutkan takana odotti. Kuskimme ei kuitenkaan ottanut turhia riskejä, joten luotimme hänen ammattitaitoonsa.

Matkan maisemat vaihtelivat alavista tasangoista vuoristoon. Tasangoilla laidunsi laamoja, lampaita sekä jonkin verran lehmiä ja aaseja. Laaksoissa näkyi pieniä kyliä ja paljon leveitä jokiuomia, jotka olivat pääasiassa täysin kuivuneita. Siellä täällä kasvatettiin viljaa.

Saapuessamme Sucren reunamille Merja ohjeisti kuskiamme ajamaan opaskirjastamme valitsemaamme Hostal Las Torresiin. Huone oli miellyttävä ja edullinen, joten jäimme tähän majapaikkaan. Tero jäi nukkumaan Merjan lähtiessä etsimään lounasta.

Majapaikkamme sijaitsi keskustassa aivan Sucren markkinapaikan vieressä. Ravintoloita on alueella runsaasti, mutta osa oli lounasaikaan kiinni. Merja päätyi Plaza 25 de Mayon reunalla olevaan pieneen Cafe Tertuliasiin, jossa oli tarjolla kolme erilaista päivän menuta. Loppujen lopuksi niistä löytyi kyllä vain yksi: salaattia, keittoa, kanaa ja jälkiruoaksi jäätelöä. Muuten ihan syötävää, mutta jäätelö oli liian epäilyttävä, joten se jäi väliin. Lounas juomineen maksoi kolme euroa.

Sucre sijaitsee 2 740 metrin korkeudella merenpinnasta. Se tuntuu oikein mukavalta korkeudelta Potosin yli 4 000 metrin jälkeen. Sucressa ei kävellessä hengästy yhtä helposti ja muutenkin on energisempi olo. Täällä on myös mukavan lämmintä sekä hotellihuoneessa että ulkona. Aurinko paistaa ja lämpötila on 25 asteen tietämillä.

Sucre on Bolivian suklaapääkaupunki. Jälleen pääsemme siis nautiskelemaan käsintehdyistä konvehdeista. Merja osti pienen pussillisen konvehteja kulmapuodista kahdella eurolla. Sen jälkeen hän käväisi markkinoilla hakemassa Terolle leipää, banaaneja, kiivejä, mysliä ja vettä. Nämä kaikki maksoivat yhteensä kaksi euroa. Tässä maassa ei kyllä kovin helpolla saa rahojaan kulumaan.

Merjan palattua ostosretkeltä alkoi päivän hämähäkkiepisodi. Huoneemme katonrajassa möllötti iso, musta hämähäkki. Merja totesi, ettei aio nukkua otuksen kanssa samassa huoneessa. Heittelimme hämähäkkiä erilaisilla esineillä, kunnes se lopulta Merjan kiljuessa putosi tv-pöydälle. Tero metsästi sen roskakoriin ja kuskasi hotellin sisäpihalle. Rauha palasi huoneeseemme. Mutta voiko niitä olla lisää?

Popsimme suklaakonvehteja ja katselimme tv:tä. Kanavia oli tarjolla noin sata, joten illalla tuli pari ihan hyvää elokuvaa. Toisen elokuvan loppumetreillä Merja havaitsi liikettä seinällä Teron pään yläpuolella. Apua! Toinen iso, musta hämähäkki. Niitä oli siis enemmän kuin yksi. Katossa oli pari mielenkiintoista reikää, joten sieltä niitä varmaan tuli. Tero päätyi hotellimme vastaanottoon kysymään toista huonetta. Tällä kertaa siis hämähäkki jäi huoneeseen ja me muutimme.

Uusi huoneemme sijaitsi kadun puolella, joten meteli oli sen mukainen. Hämähäkkejä emme tarkan etsinnän jälkeen huoneesta löytäneet; emme myöskään outoja reikiä katossa tai seinissä, joten Merjakin uskalsi nukkua.