Toimintaa lintujenhoitoalueella (Tero)

VILLA TUNARI, BOLIVIA

Työskentelin kaksi viikkoa vapaaehtoisena lintujenhoitoalueella. Se muodostui kahdesta lintuhäkkikokonaisuudesta: 19 lintua, 5 eri lajia, 11 erillistä häkkiä. Työ osoittautui varsin helpoksi, sillä lintujenhoito ei vaadi suuria fyysisiä tai henkisiä ponnistuksia. Suurin osa työajasta kului lintujen ulkoiluttamiseen ja tarkkailuun, häkkien ja ympäristön siivoamiseen sekä ruokintaan.

Työpäivä alkoi aamulla seitsemältä valmistamalla ja jakamalla papukaijoille niille määrätyt ruoka-annokset. Häkeillä nousi heti aikamoinen meteli, kun joku papukaijoista huomasi ruoka-astioiden täyttyvän. Tämän jälkeen papukaijojen rääkintä ei loppunut ennen kun jokainen pääsi tyytyväisenä mussuttamaan banaania, papayaa ja abbas-herneitä.

Aamutoimet sisälsivät myös häkkien haravoimisen, sekä roskien ja ulosteiden poistamisen. Yhdeksän maissa oli aikaa nauttia aamupala Cafe Benitassa rupatellen muiden vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa. Lintujenhoitajia oli vähintään kaksi, koska jonkun piti aina jäädä vahtimaan lintuja ja niitä katsomaan tulevia turisteja.

Linnut ovat tulleet Intiwarayassiin joko ylläpitovaikeuksien takia tai ne on löydetty loukkaantuneena luonnosta tai laittomilta eläinmarkkinoilta. Monelta papukaijalta on katkaistu siivet. Tämä on yleinen käytäntö, jolla linnunomistaja estää karkaamisen. Lentokyvyttömät linnut otettiin noin kello 10 yksitellen häkeistään ulkoilemaan. Koska osa papukaijoista ei territoriaalisista tai muista syistä oikein pitänyt toisistaan, ne tuli aina pitää visusti erillään. Pieniä kahakoita papukaijojen välillä syntyi silloin tällöin, mutta mitään vakavia yhteenottoja ei tapahtunut. Papukaijan nokka on terävä ja voimakas. Näin pari kertaa, miten parin sentin paksuinen oksa napsahti poikki yhdellä puraisulla!

Parissa päivässä opin papukaijojen nimet, niiden omaperäiset mieltymykset ja kujeet. Poly ja Loco ryntäsivät heti häkin oven avauduttua kilpaa katolle, josta ne kiipesivät lähimmän puun korkeimmalle oksalle kääkättämään näkemänsä tapahtumat muiden riemuksi ja riesaksi. Pedro huuteli nimeään kunnes häkin ovi avattiin tai sille tarjottiin maapähkinöitä. Maggie oli aluksi hieman allapäin, mutta hankittuani sille häkkiin pienen peilin se piristyi huomattavasti. Turistien iloksi se ryhtyi tervehtimään selvällä espanjankielellä “Hola” tai hyvästelemään rennosti italialaisittain “Ciao”. Haaskalintujen tähdet olivat Speedy, jonka pyrstö oli pahasti vahingoittunut, sekä yksisilmäinen Cyclope. Ohjesääntöjen mukaan haaskalintujen kanssa ei tullut viettää aikaa, vaan niille piti antaa oma rauha. Niinpä Machia-puistossa vierailevat turistit eivät saaneet kävellä niiden häkille.

Vapaana olleet papukaijat palasivat häkkeihin lähestulkoon automaattisesti edellyttäen että niillä oli nälkä ja ne tajusivat, että iltapalaa oli kohtapuolin tarjolla. Kello 16 mennessä lintujen piti olla häkeissään. Viimeistään tällöin papukaijojen kanssa leikittiin ja häkkeihin vaihdettiin tuoreita lehtiä ja oksia koristeeksi ja viihdykkeeksi. Työpäivä päättyi noin puoli kuudelta, mikäli kaikki papukaijat olivat saaneet iltapalaa (maissia ja muita siemeniä), häkit olivat siistit ja lintujen käyttäytymisessä ei ollut raportoitavaa. Haaskalinnut saivat ruoaksi eläinlääkrin määräämän annoksen lihaa päivän päätteeksi. Ennen illanviettoon lähtemistä kaikki lintuhäkit peitettiin pressuilla.

Päivittäisiä ongelmia

Keskeisimmät ongelmatilanteet liittyivät aina apinoihin. Nämä pikku riiviöt yrittivät joka käänteessä saada jotain purtavaa joko varastamalla papukaijoilta (häkkien lukot eivät niitä pahemmin pidätelleet) tai käymällä läpi turistien taskut. Harmittavan usein vapaaehtoistyöntekijät saivat tehdä kovasti työtä, jotta turisiten kamerat tai autonavaimet eivät lähteneet apinoiden mukana metsän siimekseen.

Yhtenä päivänä haravoidessani kuulin lintuhäkkien lähettyviltä outoa huutoa. Bolivialainen perhe, äiti ja neljä lasta, oli joutunut apinoiden “hyökkäyksen” kohteeksi. Saapuessani paikalle huomasin, että kolmella lapsella oli pahoja puremia käsissään ja jaloissaan. Apinat singahtivat suosiolla sademetsän uumeniin huudettuani aggressiivisesti fuera (espanjaksi häipykää!). Rauhoitettuani hetken järkyttynyttä perhettä ohjasin heidät Machia-puiston eläinklinikalle, jossa paikattiin joka päivä myös ihmisten saamia puremia. Lapset olivat yllättävän urheita eikä äitikään tuntunut haluavan nostaa asiasta suurempaa meteliä, vaikka pikkuisten sormet ja nilkat valuivat verta. Kävimme tapahtumaketjun läpi tulkin kanssa, annoin lapsille pienet karkit lohdutukseksi ja pahoittelin asiaa koko Intiwarayassin puolesta.

Toisena esimerkkinä apinoista kerrottakoon seuraava tarina. Viidentenä päivänä päästettyäni ykköshäkin papukaijat, Macielin ja Melinan, ulos huomasin miten puihin alkoi hiljalleen kerääntyä apinalauma. Tämä ei sinänsä ollut mitenkään eriskummallista sillä apinat saivat liikkua metsässä vapaasti. Pidin apinoita silmällä, koska ne kuulemma syövät banaanien lisäksi myös papukaijoja. Yllättäen Maciel päätti ottaa hatkat lentämällä puiden yli lähistöllä olevan joen suuntaan. Olin ällistynyt sen lentokyvystä. Kukaan ei ollut ilmoittanut että Maciel kykenee lentämään noin korkealle ja pitkälle. Ilmoitettuani asiasta klinikalle lähdimme heti etsimään lintua joelta. Tämä osoittautui mahdottomaksi, koska metsä oli niin tiheä. Palattuani tyhjin käsin takaisin lintujenhoitoalueelle olin varma, että Marcelo oli menetetty lopullisesti.

Ei kuitenkaan kestänyt kauaa kun Nicky, aiemmin lintujen kanssa työskennellyt brittiläinen vapaaehtoistyöntekijä, juoksi luokseni huutaen että lintumme löytyi joen reunasta. Apina-alueella työskentelevä Becky yritti epätoivoisesti pitää apinat loitoilla. Pyysin Nickya ilmoittamaan asiasta välittömästi klinikalle ja hakemaan apinoiden pelottamista varten tarkoitetun räjähdyspanoksen.

Juoksin itse Beckyn luokse apuun. Maciel-parka oli ryteikön suojassa saalistavilta, noin tusinalta apinalta, jotka ympäröivät sitä. Tiedoksi: apinat voivat purra ihmiseltä käden irti. Tässä tilanteessa päätin ottaa käyttöön päälläni olevan paidan ja vyön. Niillä huiskimalla ja riivatusti huutamalla sain jotenkin pidettyä apinat etäämmällä, kunnes klinikalta saapui apujoukkoja. Apinat eivät kuitenkaan halunneet päästää meitä helpolla, vaan tekivät vielä viimeisen rynnäkön papukaijaa kohti. Nyt heitä oli kuitenkin vastassa Vladi, jota myös apinamieheksi kutsutaan. Tämä Bolivialainen, aikoinaan katulapsi, on työskennellyt yhtäjaksoisesti apinoiden parissa jo yli 10 vuotta. Vladi sitoi paniikissa olevan papukaijan pään puserollani ja riensi mahdollisimman nopeasti pois tilantesta. Maciel oli pelastettu ja kaikki huokaisivat helpotuksesta.

Sinnittelyä

Yksi yllättävimmistä ilmiöistä liittyi vapaaehtoistyöntekijöiden vaihtuvuuteen. Intiwarayassin keskeisin periaate on, että eläimet tulevat aina ensimmäiseksi. Tämä tarkoittaa muun muassa että vapaaehtoistyöntekijöiden vaihtuvuus minimoidaan, jotta eläimet eivät turhaan häiriintyisi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jokaisen tulee sinnitellä annetussa vastuualueessa vähintään kaksi viikkoa. Luonnolliesti poikkeuksia tehdään allergioiden, pelottavien tilanteiden tai muun sellaisen ilmettyä.

Työskennellessäni lintujenhoitoalueella kaksi viikkoa vaihtuvuus oli kuitenkin suuri. Ensin Nicky siirtyi hoitamaan apinoita. Tämän jälkeen Linda päätti lähteä kokonaan pois, samoin Joel ja viimeisenä päivänä tullut Thomas heitti myös hanskat tiskiin jo parin päivän kuluttua. Omasta mielestäni tämä ilmiö kertoi jotain kansainvälisten vapaaehtoistyöntekijöiden sitoutumisen puutteesta sekä osittain myös Intiwarayassin heikohkosta kyvystä kannustaa ja kuunnella työntekijöitä, joilla on motivaatio-ongelmia.

Kokonaisuudessaan työ oli erittäin antoisaa ja mieleenpainuvaa. Pidin erityisesti siitä, miten paljon Intiwarayassissa arvostettiin oma-aloitteisuutta. Jokainen sai halutessaan kehittää vastuualuettaan, miten parhaaksi näki. Koska Boliviassa toimivan riippumattoman avustusjärjestön (NGO) puitteet ovat yleensä lähestulkoon surkeat luoville ratkaisuille oli paljon käyttöä. Kaikenkaikkiaan hikoiltuani kaksi viikkoa sademetsässä myös itikoiden iloksi osaan entistä enemmän kunnioittaa eläinten parissa vastaavissa, ja varsinkin pahemmissa, olosuhteissa työskenteleviä vapaaehtoistyöntekijöitä.

Video: Maggie pelehtii peilin kanssa