Hissipäivä

VALPARAISO, CHILE

Löysimme Valparaison keskustasta ison supermarketin, jossa täydensimme saippua- ja hammastahnavarastoamme sekä ostimme kaikenlaista syötävää hostelille. Uusissa paikoissa on välillä todella vaikea löytää hyviä ruokakauppoja. Opaskirjatkaan eivät yleensä laita niitä karttoihinsa, vaikka monet matkailijat kokkailevat itse hosteleiden keittiöissä silloin kun se on mahdollista. Piipahdimme käytettyjen kirjojen markkinoilla ja onnistuimme löytämään sieltä mielenkiintoisen Along The Inca Road -kirjan (Karin Muller, julkaisija National Geographic).

Valparaison eri kukkuloille pääsee kätevästi vanhoilla näköalahisseillä, joita paikalliset käyttävät myös kulkuvälineinä koteihinsa. Kukkuloille kipuaminen veisi turhan paljon aikaa ilman hissiä, varsinkin kun yleensä suoria reittejä ylös ei ole tarjolla. Hissit ovat halpoja, 30-70 senttiä per henkilö. Me tuhlasimme päivän aikana peräti 1,5 euroa hisseihin.

Aloitimme laskeutumalla muutaman minuutin alas Concepcion-kukkulalta El Peral -hissillä. Ohitimme Sotomayor-aukion, jonka reunalla on upea, sininen rakennus. Se toimii merivoimien komentokeskuksena. Keskellä aukiota on näyttävä merenkäynnin muistomerkki, jota merisotilaat vartioivat. Kävelimme satama-alueen lähistön hieman hämäräperäisillä kaduilla Artilleria-hissille. Hissi oli vähän edellistä isompi ja matka hieman pidempi.

Päädyimme turistoituneelle näköalapaikalle Artilleria-kukkulalle, jossa oli paljon erilaisia myyntikojuja ja merimuseo. Olimme aivan Valparaison toisella laidalla, joten eteemme avautui upea kaupunkimaisema. Meren puolella oli valtava konttisatama. Ostimme yhdestä kojusta Teron siskolle, Tiinalle, maalauksen Valparaison kujilta.

Laskeuduimme näköalapaikalta pieniä kujia pitkin takaisin alas ihastellen erivärisiä ja -näköisiä taloja seinämaalauksineen. Uskaltauduimme paikallisia täynnä olevaan Los Portenos -lounasravintolaan. Oli hauska katsella kaikessa rauhassa paikallisia perheitä ja ystäväporukoita pääsiäisvapaita viettämässä. Olimme ajatelleet saavamme herkullisia merenherkkuja, kun kerran olimme aivan sataman tuntumassa. Valitettavasti ruoka oli pettymys. Merjan annos muistutti englantilaista fish & chips -annosta ja Teron kalakeitto oli aivan onneton.

Kävelimme keskustan läpi noin 1,5 kilometrin päässä sijaitsevalle Espiritu Santo -hissille, joka vei meidät Bellavista-kukkulalle. Saavuimme kuuluisan runoilijan Pablo Nerudan talolle juuri sen sulkemisaikaan, joten emme päässeet näkemään sitä kuin ulkopuolelta. Lähdimme vaeltamaan Bellavista-kukkulalta Alegre-kukkulalle pitkin Avenida Alemaniaa.

Meillä oli mukanamme hosteliltamme saamamme kartta, jossa ei ollut mittakaavaa, joten kävelymatkaa tuli hieman odotettua enemmän, 3-4 kilometriä. Muuten ei ollut kiirettä, mutta aurinko alkoi jo painua mailleen. Matkan varrella oli pari hienoa näköalapaikkaa, joista pääsimme näkemään Valparaison eri kulmilta kuin aikaisemmin. Talot on rakennettu mitä kummallisimmilla tavoilla kukkuloiden rinteille. Osa niistä seisoo osittain parin pitkän tukipylvään varassa. Yhdessä talossa auton parkkipaikka oli rakennettu kokonaan tukipylväiden varaan.

Kaikki Valparaison talot ovat kuin omia taideteoksiaan, niin erilaisia, erikokoisia ja erivärisiä kuin vain voivat olla. Joskus tuntuu, että on rikkaus, kun ei ole liian tarkkaa asemakaavaa vaan arkkitehdit voivat todella toteuttaa itseään. Osa taloista on kerrassaan upeita, osa taas ränsistyneitä rötisköjä.

Pimeän laskeuduttua saavuimme Alegre-kukkulalle, jossa on kaikkein hienoimmat seinämaalaukset. Vaelsimme kauniita kujia pitkin Concepcion-kukkulalle. Päätimme onnistuneen ja rentouttavan kaupunkikierroksemme istuen satamanäköalan omaavassa kahvilassa kukkulan reunamalla syöden juustokakkua ja nauttien teetä.