EL CHALTEN, ARGENTIINA
Aurinko paistaa ja kerrankin ei tuule. Lounaan jälkeen löhöilemme nurmikolla hotellimme takapihalla. Merja lukee “Madame Maoa” (Anchee Min) ja Tero “Omaa tietä etsimässä” (Elizabeth Gilbert). Kuulemme melua läheiseltä tieltä. Mitähän siellä oikein tapahtuu? Olemme liian laiskoja mennäksemme katsomaan.
Hälinä voimistuu ja pian kuuluu myös sireenin ääni. Ihmisiä juoksee ohitsemme. Nousemme ylös. 
Läheinen talo on tulessa ja ihmiset ovat muodostaneet ämpäriketjun yrittäen sammuttaa paloa vedellä. Kengät jalkaan ja juoksujalkaa apuun. Paloauto on ehtinyt paikalle juuri ennen meitä. Merja ehtii vielä nähdä valtavat liekit, jotka iskevät ulos ikkunasta. Paloletku suoltaa vettä niihin ja hetkessä liekit ovat enää savua. Palomies kiipeää katolle irrottamaan peltejä, jotta mahdolliset palopesäkkeet saadaan sammumaan kunnolla. Homma ei näytä kovin ammattimaiselta, sillä hän heittää kypäränsä alas ja katolle nousee myös pari siviiliä. Ilmeisesti talossa on ollut ihmisiä palon syttyessä, sillä paikalla on myös lääkäri joka tarkastaa parin henkilön tilan. Kaikki näyttää olevan jo hyvin. Palo on sammutettu eikä kukaan loukkaantunut.
Illalla käymme syömässä isot palat suklaakakkua ja juomassa kaakaota läheisessä Josh Aike -kahvilassa hassussa pikkupuutalossa toisella puolella tietä. Sen jälkeen Tero leikkii pihalla hotellimme jättiläismäisen berhandilaiskoiran kanssa. Ristimme sen Herculekseksi. Leikki muuttuu yllättäen vähän turhan rajuksi, kun koira innostuu. Tero joutuu painimaan sen kanssa ihan tosissaan ennen kuin pääsemme turvaan hotellin aulaan. On vaikea tietää, miten käsitellä jonkun toisen isoa koiraa. Tero saa painissa pari naarmua rintakehäänsä, mutta muuten olemme kunnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti