Bussilla on hauska matkustaa

BUENOS AIRES – NECOCHEA, ARGENTIINA

Argentiinan suosituin julkinen kulkuväline on ehdottomasti bussi. Rautateitä on koko valtavassa maassa vain pari lyhyttä pätkää.

Ensikosketuksemme argentiinalaiseen julkiseen liikenteeseen saimme Buenos Airesissa. Lähdimme maanantaina aamuruuhkan aikaan hotelliltamme metrolla linja-autoasemalle. Metro kulki parin minuutin välein, mutta vaunut olivat niin täynnä, että Tero ei alkuunkaan uskonut meidän mahtuvan sisään rinkkoinemme ja reppuinemme. Ei auttanut muu kuin änkeä ihan tosissaan. Pari pysäkinväliä pysyimme hyvin pystyssä pitämättä kiinni mistään, kunnes vaunu hieman tyhjeni ja Merja pääsi jopa istumaan.


Buenos Airesin juna- ja linja-autoaseman metropysäkillä oli valtavasti ihmisiä. Jouduimme jonottamaan, jotta pääsimme ulos linja-autoasemalle vievän uloskäynnin kautta. Ulkona ihmismassa tungeksi kohti linja-autoasemaa. Itse asema oli kuin kansainvälinen lentokenttä. Busseja tuli ja meni tasaisena virtana. Laitureita oli noin 70. Odotushallissa oli tv-automaatteja, joista voi kolikoilla ostaa katseluaikaa. Ihmiset katsoivat leffoja ja mm. Sinkkuelämää-sarjaa.

Lippujemme mukaan bussimme piti lähteä klo 8.40 joltakin laitureista 55-66. Tarkempaa tietoa ei ollut kenelläkään eikä lähtötaulussakaan näkynyt juuri meidän lähtöämme. Olimme paikalla puoli tuntia ennen. Tiesimme, että bussi on Condor&Estrella-yhtiön. Kello tuli 8.40, mutta vieläkään meille ei ollut selvinnyt, miltä laiturilta bussimme lähtisi. Alkoi olla tukalat oltavat. Mitä jos se menee ja me jäämme tänne? Juoksentelimme vuorotellen ympäriinsä kysymässä kaikilta mahdollisilta bussikuskeilta ja muilta ihmisiltä “Meneekö tämä Necocheaan?”

Lopulta meille selvisi, että bussi on myöhässä. Ja saimme myös tietää, kuka henkilö vastaa bussimme laukkujen pakkaamisesta. Pääsimme lähtemään noin tunnin myöhässä.

Astuessamme bussiin meille annettiin onneton eväsleipä. Onneksi otimme omat eväät mukaan, sillä matka kesti 7,5 tuntia. Sisältä bussi oli hienompi kuin mikään aikaisemmin näkemämme. Tuolit olivat leveät kuin lentokoneen bisnesluokassa, ja ne sai lähes makuasentoon kunnon jalkatuen kera. Istumapaikkamme olivat aivan bussin takaosassa, jossa ilmastointi oli voimakkaimmillaan ts. siellä oli aika kylmää ja meluisaa.

Matkan aikana esitettiin 1800-luvun englantilaisesta maaseutuelämästä kertova elokuva. Kovaäänisen ilmastoinnin takia emme kuulleet kunnolla englanninkielistä ääntä, joten elokuvanautinto jäi pitkälti espanjankielisen tekstin varaan.

Erityisesti Merjaa ilahdutti, että bussissa oli vessa. Ensimmäisellä käynnillä sen ovi aiheutti hieman hankaluuksia. Merja veti kahvasta eikä mitään tapahtunut. Vessan vieressä istuvat hurmaavat vanhat rouvat kehottivat espanjaksi kiskomaan kovempaa. Uusi yritys eikä vieläkään onnistanut. Kolmas kerta toden sanoo ja kun oikein kunnolla kiskaisi, niin aukesihan se. Vessan istuin pongahti automaattisesti pystyyn, kun siitä nousi ylös, mutta muuten kokemus oli ihan ok. Ovea sai työntää ulospäinkin voimallisesti, joten Merja tupsahti varsin vauhdikkaasti takaisin etupenkin mummojen jalkojen juureen.

Tiet olivat hyvässä kunnossa ja silmiinpistävän suoria. Maisema oli tasaista peltomaata. Taloja ei näkynyt juuri lainkaan, mutta hevos- ja karjalaumoja kylläkin. Loppumatkasta meitä ihastuttivat valtavat auringonkukkapellot. Saavuimme Necochean pienelle linja-autoasemalle klo 18.